Kova laukku yhdistelmäaseelle

Suunnilleen vuosi sitten metsästyskaverini kertoi löytäneensä itselleen mieluisan ja vieläpä kohtuuhintaisen yhdistelmäaseen. Oletin että kyseessä olisi ollut drillinki mutta kaveri ilmoitti että tässä aseessa onkin piippuja neljä, tai tarkasti ottaen viisi. Oivalsin oitis että kyseessä oli yhdistelmäase jonka mukana on toinen piippupari ja tuo viides lienee ns. sisäpiippu. Päätelmäni myönnettiin oikeaksi ja aikanaan uusi harrastusväline tuotiin myös näytille.

Ase on Saksan Ulmissa Krieghoffin tehtailla valmistettu päällekkäispiippuinen yhdistelmäase mikä asetyyppi meillä suomessa yleisesti tunnetaan nimellä ”rihlakko”. Toisen piippuparin kaliberit ovat 12/70 ja 5,6x50R ja toisen 12/70 ja 7x57R. Se ”viides” on haulipiippuun sovitettu .22 cal. lyhyt sisäpiippu. Aseen mukana tuli vielä kaksi tähtäinkiikaria jotka kumpikin on sovitettu omalle piippuparilleen.

Kaverini totesi että muuten hyvä ase mutta kokonaisuudessa on sen verran runsaasti ”komponentteja” että sen mukana kuljettaminen oli jo alusta alkaen osoittautunut niin ”haastavaksi” että sille olisi hyvä saada ihan erikseen ”räätälöity” laukku. Seuraavaksi keskustelu ihan automaattisesti siirtyi siihen mitä tuollainen laukku meikäläisen tekemänä maksaisi ja missä vaiheessa minulle olisi aikaa moinen projekti toteuttaa. Pienen ”väännön” jälkeen hinnasta päästiin sopuun ja lupasin tehdä laukun ns. välitöinä eli muiden töitteni ohessa. Tämä toimintamalli kelpasi tilaajalle joten sovittiin että otan ehtiessäni mitat aseen osakomponenteista ja aloitan sen jälkeen projektin kun siihen löytyy hyvä ajankohta.

Työ otti aikansa mutta valmistui lopulta. Alla kuvia valmiista laukusta.

Mainokset
Published in: on 10.08.2017 at 19.59  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Asearkku kiväärille

Hyvä vanha asiakkaani kysyi voisinko valmistaa hänelle sellaisen, vähän tavallista kookkaamman aselaukun joka sopisi hänen farmariautonsa takatilaan ja johon hän voisi metsästysreissulle lähtiessään pakata kiväärin, panokset, puhdistusvälineet ja vielä lisäksi jotain pientä tarpeellista. Yksi tällainen ”tarpeellinen” tulisi olemaan hänelle jo aijemmin valmistamani rasia jossa on paikka taskumatille sekä sen sisällön nauttimiseen tarvittaville laseille ynnä muutamille muille ”pikkujutuille”.

Tilaajan toiveena oli että arkku olisi verhoiltu nahalla mutta muuten saisin rakenteiden ja materiaalien suhteen käyttää omaa harkintaani.

Heti projektia aloittaessani totesin että laukusta, taikka sen koosta johtuen paremminkin arkusta, olisi käytännössä pakko tehdä kaksikerroksinen koska muuten siitä tulisi liian kookas ja siten myös kömpelö liikuteltava. Tämä tarkoitti samalla sitä että laatikon yläosan sisälle pitäisi rakentaa erillinen, tarvittaessa pois nostettavissa oleva laatikko. Että arkun kokonaispaino pysyisi kohtuullisena, oli sekä arkun että sisälaatikon runko käytännössä melkeinpä pakko tehdä ohuesta vanerista. Päädyinkin käyttämään laitoihin neljän millin havuvaneria ja pohjaan hieman paksumpaa eli kuusimillistä. Arkun kansi tuli kokonaan ohuemmasta vanerista.

Kun laatikon runko valmistui, oli seuraavaksi vuorossa sen ulkopinnan verhoilu. Olimme yhdessä tilaajan kanssa sopineet että kayttäisin materiaalina kahden millin paksuista kasviaparkittua naudannahkaa. Vaikka ao. materiaali osaltaan lisäsikin arkun painoa joltisenkin verran, tukevoitti se samalla myös rakennetta huomattavasti.

Seuraavassa vaiheessa oli vuorossa laukun heloituksen suunnittelu ja sopivien komponenttien etsintä. Tämä vaihe osoittautuikin sitten yllättävän haastavaksi ja aikaavieväksi. Välillä meinasi jo ”usko” loppua mutta sitkeällä yrittämisellä ja osaltaan myös hyvällä onnella sain lopulta haalittua kasaan kaikki tarvittavat osat, vieläpä ihan asettamani budjetin puitteissa. Suurin osa heloista, paria poikkeusta lukuunottamatta, oli tilattava maailmalta, osa jopa euroopankin ulkopuolelta.

Kun kaikki helat oli saatu paikoilleen, oli ennen arkun sisäverhoilun aloittamista vielä vuorossa rungon ulkopinnalle tulevien pähkinäpuisten koristelistojen asennus. Tämän vaiheen ensimmäinen työ oli listojen pohjapinnan tilapäinen suojaus, seuraavana pintakäsittely ja lopuksi paikalleen liimaus. Listojen paikallaanpysymisen varmistaa koko listan pituudelle sopivin välein laitetut messinkiset uppokanta-puuruuvit, urakannalla tottakai. Arkun ulkopinnassa käytin, osin koristeena, osin käytössä eniten rasitukselle alttiiksi joutuvia pintoja suojaamaan, messingöityjä kupukantaisia teräsnauloja.

Arkun pohja on päällystetty neljä milliä paksulla pähkinäpuulevyllä jonka särmissä on vielä samasta puusta tehdyt suojalistat. Puu kestää käytössä ilmenevää hankausrasitusta paremmin kuin nahka ja on sopivasti pintakäsiteltynä myös vähemmän altis kosteudelle.

Arkun yläosan sisälle tuleva laatikko on ulkopinnaltaan verhoiltu maalatulla pellavakankaalla ja kulmissa on vielä lisäsuojana puuvillanauha.

Sekä itse arkun että ylälaatikon sisäpinta on verhoiltu villaveralla. Se on laadukas ja tässä käytössä vuosisatojen mittaan hyväksi todettu klassinen materiaali.

Tällaisten asearkkujen kannen sisäpinnassa on yleensä klassisesti ollut paperille tai nahalle painettuna sen asemerkin nimi ja logo jollaista siinä on tarkoitus säilyttää. En halunnut poiketa tästä traditiosta mutta sopivia valmiita tekstejä/logoja ei, ahkerasta etsinnästä huolimatta, löytynyt joten päätin tehdä sellaisen itse. Suurensin ensin tietokoneella SAUERin logosta sen kokoisen että se sopii laukun mittoihin ja kävin tulostamassa ao. logon vinyylileikkurissa sellaiseen muotoon että sen saattoi asentaa paikalleen kuumalla silitysraudalla. Homma onnistui mielestäni jopa yllättävänkin hyvin.

Ohessa muutama kuva valmiista laukusta. Kuvissa on ”mannekiinina” allekirjoittaneen oma Husqvarna m640 kaliiberissa 9,3×64, mutta kuten jo todettua, arkun varsinainen ”asukas” tulee olemaan asiakkaan SAUER 202.

Alla muutama kuva valmiista arkusta sekä alimmaisena muutama kuva siitä mitä tuo pienempi laatikko sisältää:

Published in: on 29.05.2017 at 21.36  Jätä kommentti  
Tags: , , , ,

Vanhan aselaukun peruskunnostus

Minulle tuli kysely josko olisin kiinnostunut tekemään kuntoarvion vanhasta englantilaisesta aselaukusta ja myös antamaan kustannusarvion siitä mitä laukun peruskunnostus tulisi maksamaan. Po. laukku oli ulkoiselta verhoilultaan kokonahkainen ja ns. tehdaslaukku eli se oli aikanaan toimitettu rinnakkaispiippuisen Holland & Holland Royal grade -haulikon mukana. Alkuperäisen aseen ja po. laukun tiet olivat sittemmin jossain vaiheessa aikojen saatossa eronneet mutta nyt oli tarkoituksena että laukku kunnostuksen jälkeen saisi sisälleen alkuperäistä vastaavan aseen, toki eri sarjanumerolla.

Laukku toimitettiin minulle ilman asetta. Samalla selvisi että ase on lähetetty tukkisepälle perän muutostöitä varten ja työn tilaajan ajatuksena oli että tekisin oman projektini samanaikaisesti tukkisepän kanssa. Tämä oli tärkeä tieto koska se merkitsi sitä että laukun sisustaan pitäisi kunnostuksen lisäksi tehdä myös muutoksia. Oman työni onnistumisen edellytyksenä oli että minulla pitäisi olla jonkinlainen malli siitä millaisiin mittoihin tukki lopulta muotoutuisi. No, ongelma ratkesi sillä että työn tilaaja lupautui pyytämään että tukkiseppä tekisi minulle aseen uuden tukin mukaisen mittamallin.

Seuraavaksi oli edessä kuntoarvion teko; Laukku itsessään näytti ulkoapäin kohtuullisen hyväkuntoiselta. Verhoilun nahka oli toki vuosikymmenten aikana saanut pintaansa naarmuja ja monenmoisia rasva- ja likaläikkiä mutta oli kuitenkin kauttaaltaan ehjä ja mitään nahan kuivumisen aiheuttamia haurastumia ei esiintynyt. Laukun ympäri kulkevat kiristysremmit olivat kylläkin ”kulkeneet tiensä loppuun” eli toinen niistä oli jo katkennut ja toinenkin jo ”viittä vaille”. Laukun kantokahva oli, ihme kyllä, ehjä ja ilmeisen alkuperäinen mutta kaipasi hieman vahvisteita. Selvin ulospäin näkyvä vika oli laukun kannessa eli kaikki sen kulmat olivat ratkenneet saumoistaan, tämä varmaan siksi että vastoin yleistä käytäntöä, tässä laukussa ei ollut minkäänlaisia kulmavahvikkeita, ei sen enempää laukun kannessa kuin rungossakaan.

Laukun sisusta oli sekin alkuperäisessä kunnossa. Ensivilkaisulla näytti siltä että riittäisi jos sen huolellisesti imuroisi ja puhdistaisi mutta tarkemmassa syynissä paljastui ikävä yllätys; laukun sisäverhoiluun käytetty villaverka oli täynnä pienenpientä reikää eli totaalisen koinsyömä. Tämä tarkoitti sitä että se oli kokonaan uusittava. Tämä lisäsi projektin työn määrää huomattavasti.

Tekemäni kuntokartoituksen perusteella saatoin todeta että laukun kunnostaminen vaatisi seuraavat työt:

– Sisäverhoilun uusiminen ja laukun tilajaon muuttaminen aseen tukin mitoille sopivaksi.
– Kulmavahvisteiden teko ja asennus jokaiseen laukun kannen kulmaan.
– Laukun kantokahvan vahvistus
– Kiristysremmien uusiminen.
– Jalkanastojen lisäys laukun pohjaan nahkapinnan lisäkulumisen ehkäisemiseksi

Tässä yhteydessä asiakas esitti toiveen että laukun ulkopintaan prässätyt edellisen omistajan nimikirjaimet peitettäisiin ja tilalle laitettaisiin hänen omansa.

Edelläolevan listan perusteella annoin tarjouksen laukun kunnostamisesta ja asiakas sen hyväksyi. Niinpä itse projekti saattoi alkaa.

Ensimmäisenä työnä oli laukun nykyisen kunnon ja sisustan rakenteen tarkka dokumentointi, tämä onnistui helpoiten kameralla. Alla muutamia kuvia aiheesta:

Kuten kuvista voi havaita, oli tavallaan onni että laukun sisäverhoilu vaati täydellisen uusimisen. Puhdistus ja verhoilun paikkailu olisi varmasti jotenkin ollut mahdollista mutta lopputuloksesta olisi parhaimmassakin tapauksessa tullut enemmän tai vähemmän nuhruinen.

Seuraavasta kuvasta käy ilmi miltä laukku näytti sen jälkeen kun sisäverhoilu oli kokonaan poistettu ja rungon vahvistustyöt aloitettu.

Tässä yhteydessä totesin hämmästyksekseni että laukun tukirakenne ei, vastoin omia odotuksiani, ollutkaan tehty havupuusta vaan materiaali muistutti kovasti sitä puukuitulevyä jota meillä suomessa perinteisesti on kutsuttu ”kovalevyksi”. Johtuen tästä huomiosta ja siitä että laukun sisäpuolen verhoilun paperisia ohjelappuja irroittaessani olin löytänyt alkuperäisen aseen sarjanumeron, sain idean alkaa selvittää minkä ikäinen laukku ja siinä ollut ase itseasiassa olivat. Niinpä lähetin laukun valmistajalle meilin jossa esittelin itseni ja kerroin projektistani. Kerroin heille laukun sisältä löytyneen sarjanumeron ja mainitsin myös omasta mielestäni hieman erikoisesta runkomateriaalista ja sen perusteella tekemästäni oletuksesta että laukku ja niinollen myös sen alkuperäinen ase olisi tehty joskus viime sotien jälkeen. Pyysin heidän näkemystään asiasta.

Positiiviseksi yllätyksekseni sain vastauksen meiliini jo kahden vuorokauden sisällä sen lähettämisestä. Valmistajan edustaja kiitti yhteydenotostani ja totesi että sarjanumeron perusteella alkuperäisen aseen valmistusajankohta sijoittui 1900 -luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Hänkin hieman kummasteli laukun rungon materiaalia ja epäili että mitä ilmeisemmin alkuperäinen ase on jossain vaiheessa saanut itselleen uuden laukun johon sen sarjanumero on myös siirretty. Tämä ratkaisu tuntui omastakin mielestäni hyvin loogiselta mutta se ei valitettavasti selvittänyt itse laukun ikää. Mutta koska sarjanumeron lisäksi muita apuja laukun iän tarkempaan määrittämiseen ei ollut, oli tyytyminen edellämainittuun.

Alla kuva laukun uudesta sisustuksesta ja muutamasta kunnostuksen yhteydessä lisätystä detaljista:

Published in: on 17.02.2016 at 21.27  Comments (2)  
Tags: , ,

Patruunakotelo puhvelijahtiin

Sain sähköpostilla kyselyn jossa tiedusteltiin onnistuisiko minulta valmistaa sellainen vyöllä kannettava patruunakotelo että siitä saisi tarpeen niin vaatiessa patruunat hyvin nopeasti ladattavaksi aseeseen. Edellytyksenä em. seikalle oli kysyjän mukaan se että kotelossa ei ole minkäänlaista kanttaa vaan patruunat ovat koko ajan helposti saatavilla.

Asiakkaan kuvailema patruunakotelo on hyvin klassinen malli ja sitä käyttävät erityisesti ne jotka pääasiassa metsästävät ns. vaarallista riistaa kuten leijonia, leopardeja ja puhveleita. Tällaisessa jahtimuodossa käytetään, varsinkin ammattioppaiden keskuudessa, ns. tuplaluodikkoa eli kaksipiippuista kivääriä joka toiminnaltaan vastaa meillä paremmin tunnettuja vastaavia haulikoita. Nämä aseet ovat hyvin usein rinnakkaispiippuisia ja kaliiberiltaan 9,3x74R taikka isompia. Mainitun tyyppisen aseen käyttö perustuu siihen että yleisesti ajatellaan että kaksi nopeaa läheltä ammuttua tarkkaa laukausta pitäisi riittää lopettamaan eläin mutta, kuten jokainen vähän enemmän metsästänyt tietää, ei tämä aina suinkaan onnistu ja silloin täytyy ase kyetä lataamaan uudestaan todella nopeasti ja mieluummin siten että molemmat panokset menevät paikalleen pesään samalla kertaa. Tätä asiaa auttaa se että mainitun tyyppisissä aseissa on yleensä ejektorit eli kun ase taitetaan, heittää ase ammutut hylsyt itse ulos.

Koska pyydetty tuote oli minulle jo varsin tuttu, oli minun helppoa vastata asiakkaan kysymykseen myönteisesti. Sovimme että kävisimme asiaan liittyvät tarkemmat ”speksit” läpi puhelimessa.

Ensimmäisenä asiana tuli puhe koteloon käytettävästä materiaalista. Mainitsin asiakkaalle pari tähän liittyvää seikkaa, lähinnä ehdottaen koteloa tehtäväksi paksusta puuvillakankaasta. Asiakas kuitenkin toivoi että tekisin kotelon tukevasta (tummanruskeasta) nahasta joka käytännössä on se toinen ainoa toimiva materiaali-vaihtoehto. Hyväksyin toiveen ja annoin tuotteelle karkeahkon hinta-arvion. Asiakas taas puolestaan hyväksyi sen joten projekti saattoi alkaa.

Pyysin asiakasta laittaamaan minulle muutaman hänen aseeseensa kaliiberin mukaisen patruunan hylsyn ynnä myös pari kappaletta ns. dummy -patruunaa eli sellaista jossa on luoti paikoillaan mutta josta puuttu ruuti ja nalli. Näiden avulla minun olisi helppo mitoittaa kotelo oikein.

Toiveen esittämisen jälkeen jäin odottamaan asiakkaan lähetystä joka sitten parin päivän kuluttua saapuikin ja saatoin aloittaa itse työn.

Alla muutama kuva valmiista tuotteesta:

kotelo edestä

kotelo takaa

kotelo hihnat auki

kotelo vyöllä

Vanhalle haulikolle uusi laukku

Pitkäaikaisen asiakkaani kanssa oli jo useampaan otteeseen ollut puhetta että hänen rinnakkaispiippuinen ”peltojahti-haulikkonsa” tarvitsisi nykyistä paremman kuljetuslaukun. Aseen mukana tullut laukku kun oli mallia ”halpa tarvike” eli siitä puuttui sekä sisäpuolen kangasverhoilu että laukun kiinnipysymisen varmistavat nahkaremmit.

Alkukesästä asiakkaani ilmoitti että nyt, kun metsästyskauden alkuun on vielä reippaasti aikaa, olisi hänen puolestaan sopiva hetki aloittaa uuden laukun teko. Ajankohta sopi hyvin minullekin koska kesä noin yleisesti on töiden puolesta aika rauhallista aikaa.

Keskustelimme asiakkaan kanssa selväksi laukun ”yleiset linjat” ja päädyimme seuraavaan;

Laukun runko on tehty kahta eri paksuutta olevasta vanerista. Rungon sisälle on puisilla muotolistoilla jaettu tilat piipulle ja ”varsinaiselle” ts. aktio-perä -yhdistelmälle sekä näiden lisänä erillinen kannellinen lokero jossa voi säilyttää aseen huoltoon ja puhdistukseen liittyviä tarvikkeita. Lokeron sisäpuoli on päällystetty lakatulla puuvillasekoitekankaalla joka kestää paremmin öljyjä ja rasvaa kuin muuhun sisäverhoiluun käytetty tummanvihreä villaverka.

Laukun ulkopinnan päällysteeksi tulee yksi perinteisistä vaihtoehdoista ts. juutista kudottu säkkikangas. Ao. kangaslaatu on mekaanisesti lujaa ja helppoa kyllästää kosteutta vastaan. Kyllästeenä päätin käyttää perinteistä vaihtoehtoa eli kangas maalattiin useaan kertaan vernissa -pohjaisella maalilla. Laukun kannike ja kulmavahvikkeet tehtiin parkkinahasta ja kiinnitettiin paikoilleen messinkisillä nauloilla ja ruuveilla. Laukun kiinnipysymisen varmistaa kaksi messinkistä linkkusalpaa sekä koko laukun ympäri menevät kaksi soljella kiristyvää parkkinahka-remmiä.

Alla kuvia valmiista laukusta:

Laukku3b

Laukku4b

Laukku7

Laukku10

Laukku9

Nahkainen aselaukku kiikarikiväärille

Sain viime vuoden lopulla meiliä jossa minulta tiedusteltiin olisiko minulla lähitulevaisuudessa aikaa valmistaa kysyjälle kokonahkainen aselaukku. Meilin lähettäjä oli aivan äskettäin hankkinut asekaappiinsa tehdasuuden lyhyen kokotukkisen, kaliiberinsa puolesta lähinnä ison riistan metsästykseen soveltuvan kiväärin. Ase oli omistajalleen kaikinpuolin mieluinen joten hänelle oli tullut mieleen että sille voisi heti uutena hankkia laadukkaan ja tyylikkään kuljetuslaukun mikä oikeastaan onkin ollut ns. klassinen maailmantapa.

Ilmoitin asiakkaalle että olen asiasta kiinnostunut ja pyysin häntä lähettämään minulle muutamia valokuvia aseesta. Olisi hyvä jos näistä kuvista myös selviäisi aseen päämitat, tämä oli tärkeää varsinkin siksi että aseen päällä oli asennettuna laadukas isokokoinen kiikari. Sain aikanaan kuvat ja saatoin niiden perusteella tehdä summittaisen arvion tarvittavista materiaaleista ja niiden määrästä eli minulla oli koossa tarvittava tieto varsinaisen tarjouksen tekoon. Niinpä lähetin asiakkaalle tarjouksen kirjallisena ja samalla pyydön että hän ehtiessään tulisi käymään aseensa kanssa työhuoneellani. Tämä siksi että halusin ottaa aseesta vielä tarkemmat mitat ynnä keskustella vielä lisää laukuun käytettävistä materiaaleista ja teknisistä ratkaisuista.

Asiakas hyväksyi tarjoukseni joten ehdottamani tapaaminenkin toteutui. Pääsimme asiakkaan kanssa hyvään yhteisymmärrykseen laukkuun liittyvissä detaljeista ja sovimme että aloitan työt heti kun omassa aikataulussani olisi sille aikaa.

Laukun päämateriaali on 1,7 mm paksu läpivärjätty kasvisparkittu nahka. Sisusta on 5 mm paksua kotimaista 100% villahuopaa. Alla kuvia valmiista laukusta (kuvissa näkyvä ase ei ole asiakkaan vaan allekirjoittaneen):

Kotelo01

Kotelo04

Kotelo08

Kotelo12

Kotelo13

Kotelo16

Published in: on 02.04.2014 at 21.58  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Patruunakotelo pienoiskiväärin patruunoille

Kuten kaikki .22 LR kaliiberisen aseen omistajat tietävät, ei markkinoilta oikein tahdo löytyä sellaista panostaskua joka sopisi hyvin ao. patruunoille. Isompia koteloja toki löytyy mutta sitten pitää mukana raahata joko useampi rasia patruunoita tai tyytyä siihen että yksinäinen patruunalaatikko hölskyy kotelossa. Jotkut kuljettavat patruunoita nahkapussissa irrallaan mutta sekään ei käytännön kätevyyden kannalta ole välttämättä ihan paras ratkaisu.

Tuttavani joka kuljettaa vyöllään tekemääni revolverikoteloa, kyllästyi hänkin taskun pohjalla lojuvaan patruunalaatikkoon ja tilasi minulta sitä varten vyölle laitettavan kotelon seuraavilla spekseillä:

– koteloon tulee sopia 1 kpl tavallinen tehdaskokoinen .22 LR patruunalaatikko
– kotelon täytyy olla helposti avautuva ja laatikon tultava kotelosta helposti esille
– kotelossa täytyy olla vyölenkki ja koko kotelon materiaali tukevaa nahkaa

Koska asiakas jo kerran omistaa tekemäni mustan nahkaisen revolverikotelon, tein panoslaatikon kotelosta sellaisen että se hyvin sopii vyölle revolverin pariksi. Kotelon kannen lukitus on vastaava kun em. revolverikotelon hanaremmissä ts. messinkinen kiväärinappi. Se on varmatoiminen ja tyylikkään ajaton ratkaisu ja myös äänetön mikä sinänsä on metsästysvarusteissa aina plussaa.

Mitoitin kotelosta sen verran väljän että patruunalaatikko sopii hyvin liikkumaan ylös-alas -suunnassa kun kotelo on auki mutta ei silti hölsky kun kansi on suljettu. Patruunalaatikko autetaan kotelostaan esille työntämällä sitä kotelon pohjassa olevasta reijästä sormella ylöspäin. Kun kotelo tulee esille noin sentin, on sen reunoista helppo tarttua ja vetää koko laatikko esiin. Sitten vaan laatikko auki ja lipastamaan/täyttämään rullaa.

Alla kuvia valmiista kotelosta:

Revolverikotelo metsästäjälle

Vanha tuttu asiakas on kaiken muun metsästykseen liittyvän touhun lisäksi myös innokas pienpetojen loukkupyytäjä. Tämä touhu vaatii, paitsi jonkinasteista nikkarointitaitoa, myös viitseliäisyyttä asettaa ja siirtää loukkuja paikasta toiseen. Ja tietysti myös aikaa siihen että voi käydä ”kokemassa” loukut riittävän usein ja säännöllisesti. Tämän viimemainitun tosin vaatii jo metsästyslakikin

Ao. metsästysmuoto on suomalaisessa metsästyskulttuurissa siinä mielessä erikoinen että nykyisen aselain laatija on (ainakin toistaiseksi) antanut tätä metsästystapaa harrastaville luvan myös käsiaseelle joka onkin se ehkäpä kaikkein kätevin ja toimivin väline loukussa olevan pikkupedon lopettamiseen. Tässä touhussa käytetään normaalisti .22 LR kaliiberin pistoolia/revolveria.

Että asetta voisi kätevästi pyyntireissuilla mukanaan kuljettaa, on sille ennemmin tai myöhemmin syytä hankkia sopiva kotelo. Kantajan omat tottumukset määrittelevät millä tavalla hän haluaa asettaan kantaa mutta yleisimmät vaihtoehdot ovat joko vyötärö- tai kainalokotelo, osin myös aseen fyysisestä koosta riippuen.

Tämänkertainen asiakas on, ehkäpä hieman tavallista suomalaista keskivertometsästäjää enemmän viehättynyt ”Ison veden” takaiseen asekulttuuriin ja kantaa lopetusaseena mukanaan laadukasta amerikkalaisvalmisteista revolveria. Meillä suomessa tämän asetyypin traditionaaliset kotelot eivät ole sitä yleisintä kauppatavaraa joten oli aika luonnollista että omistaja halusi aseelleen mittatilauskotelon.

Kotelon mallista keskusteltiin ja kävi ilmi että asiakas haluaisi itselleen perinteisen ”Mexican loop” -mallin kotelon, toki pienillä omilla detaljeilla.

Tällainen toive oli minullekin mieluinen koska ao. kotelomalli on jo ennestään tuttu ja olen tehnyt siitä aijemmin jo yhden version. Uusi kotelo poikkeaisi kuitenkin edellisestä parissa asiassa; Itse asepussin alapää ommeltaisiin umpeen ja kotelon yläpäähän tulisi ns. ”hammer thong” eli remmi joka kulkien aseen iskurin takaa lukitsee aseen paikoilleen koteloon. Viimemainittu detalji ynnä kotelon sivulla olevat kaksi ”kannasta” ovat leimallisesti 1800 -luvun puolenvälin jenkkityyliä ja liittyvät läheisesti sikäläisiin Texas Rangerspoliisivoimiin:
Tämän kotelomallin on aikoinaan suunnitellut henkilö jolla jo tuolloin on ollut selvä moderni käsitys siitä kuinka tuotteesta tehdään sellainen että se on helppo ja nopea valmistaa ilman että lopputuloksen laatu ja toiminnot kärsivät. Kotelo nimittäin tehdään ja taitellaan muotoonsa yhdestä nahkapalasta ja ommellaan muotoonsa vain yhdellä saumalla. Nerokasta vai mitä !

Alla kuvia valmiista kotelosta:

Panostasku kiväärin perään

Joskus projektit saattavat kestää hieman pidempään;
Sain viime joulukuun alkupuolella meiliä jossa tiedusteltiin voisinko laatia kiväärin perään kiinnitettävän nahkaisen patruunakotelon. Tässä tapauksessa projektin tekisi hieman haastavaksi se että perässä on poskipakka. Sovittiin että asiakas tulee jossain vaiheessa ehtiessään käymään ja katsomme yhdessä mitä asialle voidaan tehdä.

Selvittelin jo olemassa olevien panostaskujen tilannetta ja totesin että ne ovat kaikki tarkoitettu aseisiin joissa ei ole poskipakkaa vaan taskut asettuvat paikoilleen samalla ikäänkuin satulanomaisella tavalla kuin aijemmin tekemäni kiväärin peräharjan koroke. Eli varsinaista malliratkaisua ei olisi saatavilla vaan haluttu patruunatasku vaatisi hieman luovaa suunnittelutyötä.

Aika kului ja lähestyin asiakasta meilillä pariin otteeseen kysyen vieläkö patruunatasku olisi ajankohtainen. Vastaus oli aina positiivinen ja vihdoin touko-kesäkuun vaihteessa asiakas lopulta ilmoitti tulevansa käymään. Koska ao. mallinen patruunakotelo vaatii tarkan sovituksen aseen tukkiin, sovittiin että asiakas irrottaa asensa tukin raudoista ja tuo sen minulle ”päivähoitoon” projektin ajaksi.

Asiakas saapui ja ilmeni että kyseessä oli hieman isomman kaliiberin ase, nimittäin SAKO Safari kaliberissa .375 H&H. Patruunoiden koko tai oikeammin sanottuna pituus asettaisi näinollen omat rajoitteensa sille miten ne saataisiin sommitelluksi aseen perän sivupintaan. Pyrkimyksenä kun olisi se että niistä ja siis myös kotelosta olisi mahdollisimman vähän haittaa aseen käsittelylle varsinaisessa metsästystilanteessa.
Tutkimme yhdessä asiakkaan kanssa asiaa pikaisesti ja totesimme että neljä kappaletta panoksia olisi aika sopiva määrä. Tällöin aseessa, jos ajatellaan että yksi patruuna olisi piipussa ja 5 kpl makasiinissa, kulkisi mukana 10 patruunaa mikä normaalissa metsästyskäytössä on jo melkoinen ”tuliannos”.

Sovimme asiakkaan kanssa että työllä ei ole varsinaista kiirettä kunhan se vain valmistuisi hyvissä ajoin ennen tulevan hirvenmetsästyskauden alkua. Tämä minun oli helppo luvata.

Mietittyäni aikani eri materiaali- ja rakenneratkaisuja päädyin siihen että kotelon kiinnitysosa olisi toivotusti nahkaa, tässä tapauksessa kaksikerros-rakenteella. Itse patruunatasku tehtäisiin vankasta kuminauha-resorista joka varmasti pitäisi raskaat patruunat paikallaan. Koska patruunoiden pituus on niinkin suuri kuin se on (C.I.P -pituusmitta max. 91 mm), katsoin järkeväksi rakentaa kotelon siten että patruunoiden pituusakseli olisi samassa suunnassa kuin aseenkin, luodit eteenpäin. Että patruunat rekyylin ja massan hitauden johdosta eivät pääsisi liikkumaan paikoiltaan, kiinnitin niiden taakse läpän joka kääntyy patruunoiden päälle ja on kooltaan riittävän iso suojatakseen patruunoiden koko ulkosivun. Läppä lukittuu paikoilleen kotelon etupäässä olevaan messinkiseen ns. ”kiväärinappiin”. Itse kotelo kiristyy paikalleen perän ympärille Velcro -repäisytarralla joka on siinä mielessä hyvä että se mahdollistaa aina saman kiinnitystiukkuuden kotelolle vaikka nahka aikojen saatossa venyisikin. Kotelo pysyy paikoillaan, paitsi muodollaan, myös sillä että takimmaisen hihnalenkin kiinnitysnasta kulkee kotelon kiinnitysremmin läpi.
Alla kuvia valmiista kotelosta:

Aselaukulle uusi sisustus

Hankin noin vuosi sitten saksasta käytetyn aselaukun. Kiinnostuin laukusta erityisesti siksi että se oli kooltaan hieman tavallista pienempi, kunnoltaan kohtuullisen siisti ja kaiken huipuksi siinä oli vielä jäljellä hyväkuntoinen valmistajan makers label. Tämä oli erityisen hyvä juttu siksi että ko. merkistä oli luettavissa tunnetun ja arvostetun englantilaisen valmistajan nimi, James Woodward & sons. Ulkoiselta olemukseltaan laukku oli ns. halvemnpi käyttölaukku eli se oli ulkopuolelta verhoilta vahvalla puuvillakankaalla nahkasomistein.

Laukku saapui aikanaan ja osoittautui että sen pienelle koolle oli olemassa selvä syy; laukku oli nimittäin alunperin valmistettu taittuvapiippuiselle pienikaliiberiselle kertalaukauskiväärille. Laukun rungon toisesta päädystä löytyi valmistajan liimaama lappu josta ilmeni että em. aseen kaliiberi oli ollut .300 ja että laukku oli päivätty 13.12.1935. Koska ajatuksissani ei ollut hankkia itselleni ao. tyyppistä asetta, jäi laukku odottamaan lopullista kohtaloaan.

Tämä ”kohtalo” alkoi selvitä kun tulin näyttäneeksi laukkua vanhalle asiakkaalleni. Häntä viehätti, paitsi laukun kompakti koko, myös se että laukku oli lähtöisin hyvän ja tunnetun valmistajan pajasta. Asiakkaan toiveena oli että laukkuun saisi sovitettua hänen 16 cal. rinnakkaispiippuinen sivulukkoinen haulikkonsa. Näinollen oli aika selvää että vaikka alkuperäinen sisustus oli suhteellisen hyvässä kunnossa, olisi se laukun uuden tulevan sisällön vuoksi kokonaan uusittava. Samalla tulisi korjattavaksi myös laukun lukon salpa joka sekin oli aikojen saatossa käytössä vahingoittunut. Laukun alkuperäinen avain oli onneksi säilynyt mukana.

Koska alustavien mittausten perusteella näytti siltä että asiakkaan ase olisi laukkuun sovitettavissa, ryhdyin purkutöihin. Homma alkoi laukun kannen sisäpuolella olevan makers labelin poistamisella. Onneksi merkki oli tehty sen verran paksusta paperista että se varovaisen työn tuloksena lähti ehjänä irti ja pantiin talteen odottamaan pääsyä takaisin paikalleen uuteen sisustaan.
Kun laukun sisäosat ja vanha verhoilu oli irroitettu, oli vuorossa uuden sisustarakenteen suunnittelu. Koska laukkuun seuraavaksi tuleva ase oli kooltaan entistä jonkin verran isompi, oli käytettävissä oleva tila sommiteltava hyvin huolellisesti että laukkuun sopisi kaikki tarvittava ts. aseen aktio ja siinä kiinni oleva takatukki sekä piippukappale ja etutukki. Normaalisti etutukille olisi tehty laukkuun oma lokeronsa mutta tilanpuutteen vuoksi se nyt päätettiin säilyttää kiinni piipuissa omalla paikallaan. Olisi myös toivottavaa että laukkuun tulisi pieni säilytystila aseen huoltovälineille.
Huolellisen mitoituksen tuloksena selvisi että kaikki tarvittava mahtuisi laukkuun joten seuraavaksi oli vuorossa tilanjakajien ts. lokeroiden väliseinien teko. Koska laukku jo alunperin oli runkomateriaaliltaan jotain havupuuta, tein jakolistat vastaavasta tavarasta kuin alkuperäisetkin ts. 5 mm paksusta mäntylistasta joka myös muotoilin alkuperäisen mallin mukaiseksi.

Seuraavaksi oli vuorossa sisäverhoilun teko; kankaaksi valittiin tummahkon vihreä keskipaksu villaverka. Että kangas leikkausvaiheessa pysyisi paremmin muodossaan, kiinnitettiin sen takapintaan silittämällä tukiharso. Tämä osaltaan helpottaisi myös liimausvaihetta estämällä liiman tunkeutumista kankaan läpi. Veralla verhoitiin koko laukun sisus, lukuunottamatta tarvikelokeroa jonka sisäpintaan tuli ruskea kyllästetty canvas. Tämä siksi että kotelossa olisi tarkoitus säilyttää asevaseliinia yms. hoitoaineita jotka hyvin helposti käytössä sotkevat kotelon sisustan ja canvas on huomattavasti helpompi pitää puhtaana kuin verka. Kotelon kansi kuitenkin verhoitiin, lähinnä visuaalisista syistä, samalla veralla kuin muukin laukku ja löytyipä sille vielä messinkinen avausnuppikin joka mielestäni sopi hyvin laukun tyyliin.

Kun laukku lopulta oli valmis, tuli ajankohtaiseksi kiinnittää sen alkuperäisen valmistajan merkki paikoilleen kannen sisäpintaan, olihan tämä tärkeä osa laukun historiaa. Asian kuitenkin teki hieman problemaattiseksi se että laukussa säilytettävä ase ei enää jatkossa olisi saman valmistajan kuin itse laukku. Maailmalta on toki saatavissa kopioita monenkin eri valmistajan maker labeleista mutta tässä tapauksessa niistä ei ollut apua koska aseen valmistaja oli pienen, kylläkin hyvistä aseistaan tunnetun belgialaisen aseseppäperheen edustaja.
No, eipä hätiä mitiä; ahkeran internetin hakukoneiden käytön tuloksena löytyi netin ”syövereistä” kaksikin kuvaa joista oli nähtävissä em. aseseppäperheen käyttämä merkki. Näin ollen päätettiin olla omatoimisia ja tehtailla laukulle myös toinen, sen uudelle sisällölle paremmin sopiva valmistajan merkki joka mahdollisimman tarkkaan muistuttaisi em. kuvissa näkyviä alkuperäisiä.
Homma vaati hieman työtä mutta lopputulos, ainakin asiakkaan ja allekirjoittaneen mielestä on varsin onnistunut. Niinpä laukun kanteen liimattiin molempien valmistajien makers labelit.

Ohessa kuvia valmiista laukusta:

Published in: on 24.11.2011 at 23.46  Jätä kommentti  
Tags: , , ,