Noin kuukausi sitten sain kaveriltani viestin että minuun ottaisi piakkoin yhteyttä amerikkalainen keräilijä jolla oli jonkinlainen ongelma vanhan saamelaismallisen puukon kanssa.
Ao. keräilijä oli hieman aijemmin keskustellut kaverini kanssa jollain internetin keräilyyn liittyvällä sivustolla ja kysynyt, kun kerran kaverini suomessa asui, tietäisikö hän mahdollisesti jotakuta kädentaitoja omaavaa henkilöä johon voisi olla yhteydessä mainittuun puukkoon liittyvässä asiassa. Kaverini oli vastannut kysymykseen myöntävästi ja samalla antanut allekirjoittaneen nettiosoitteen.
Niinpä en sitten yllättynyt kun sain meilin ao. keräilijältä. Kävi ilmi että hänellä oli hallussaan vanha sarvityötä oleva saamelaispuukko. Tämä oli ikäisekseen muuten oikein hyvässä kunnossa mutta tupesta puuttui tyystin sen yläosaan kuuluva ommeltu ”nahkaputki” jonka tehtävänä on, paitsi pitää itse puukko paikoillaan tupessa, myös luoda paikka sen kannikkeelle. Niinpä kysymys kuuluikin pystyisikö allekirjoittanut tekemään tuppeen siitä nyt puuttuvan osan ja vielä siten että se mahdollisimman hyvin malliltaan ja raaka-aineeltaan vastaisi puukon ikää ja tyyliä. Ja jos homma olisi mahdollinen niin mihin hintaan ?
Tiesin vanhastaan että tällaisessa tupessa yläosa on perinteisesti ollut ns. lapinnahkaa, eli tarkemmin sanottuna nahkaa joka on parkittu vain osittain ja on kuivana ollessaan hyvin kovapintaista ja jäykkää. Tällaista nahkaa on kaupallisesti hyvin huonosti saatavilla mutta onneksi omassa tuttavapiirissäni on henkilö jolla tiesin olevan tätä tavaraa varastossa. Näinollen saatoin vastata asiakkaan kyselyyn myöntävästi ja samalla ilmoittaa työlle siitä haluamani hinnan.
Asiakas totesi hinnan kohtuulliseksi ja lupasi laittaa puukon tuppineen tulemaan postitse allekirjoittaneelle. Lähetyksen minulle saapumiseen tosin menisi hieman aikaa sillä kävi ilmi että työn tilaaja oli kylläkin syntyjään Yhdysvalloista mutta asui nykyään Hawajilla.
Paketti saapui aikanaan ja sieltä paljastui oheisen kuvan mukainen puukko:

Tupen lähempi tarkastelu kertoi että puukko on mitä ilmeisemmin tarkoitettu riippumaan kantajansa oikealla kyljellä mistä voisi ehken päätellä että puukon alkuperäinen omistaja on ollut vasenkätinen. Tupen ”kätisyyttä” indikoi sen sarviosan kyljen yläpäässä oleva neliömäinen ”nappi” joka perinteisesti työstetään tupen ulkopintaan. Tämän ”napin” tarkoituksena on varmistaa nahan pysyminen sillä paikalla mihin se ommeltaessa asetetaan. Tätä varten nahkaan ennen varsinaisen ompelutyön aloittamista puhkaistaan tapin kokoinen reikä.
Tähän projektiin ompelulangaksi se kaikista perinteisin vaihtoehto olisi tietysti ollut ns. suonilanka jota valmistetan poron ja muiden hirvieläinten jänteistä halkomalla ja pehmittämällä. Koska tätä materiaalia ei oikein ollut saatavilla, päädyin valitsemaan sen toisen, myös hyvin vanhan ja perinteisen vaihtoehdon eli pellavalangan jota minulla olikin jo omastatakaa valmiina.
Sain sitten aikanaan tuttavaltani projektiini sopivan kokoisen palan tekstissä aijemmin mainitsemaani erikoisparkittua nahkaa. Tämä oli paksuudeltaan melkoisen tukevaa joten ensimmäisenä työnä oli sen sopivaksi ohentaminen. Tässä oli oma hommansa mutta onneksi minulta löytyi sopivat työkalut joten urakan lopputuloksena nahkapalasta tuli paksuudeltaan täysin kelvollinen ja saatoin laittaa sen rauhassa kostumaan kädenlämpöiseen veteen.
Tavallinen kasvisparkittu nahka kastuu veteen laitettaessa läpi muutamassa kymmenessä sekunnissa mutta tiesin jo valmiiksi että nyt työn alla olevan tyyppinen vaatii huomattavasti pidemmän liotusajan ja samoin myös aikanaan kuivuminen ja nahan kutistuminen tapahtuvat huomattavasti normaalia hitaammin. Tässä yhteydessä on syytä vielä mainita että koska nahka kuivuttuaan on hyvin kovaa ja kutistumisprosessi hyvin voimakas, on ompelun yhteydessä syytä laittaa puukon pään kylkeä vasten parin, kolmen millin vahvuinen, koko nahan pituinen puinen apukiilapala joka nahan kuivuessa tekee tilaa ja näinollen mahdollistaa sen että puukko varmasti saadaan pois tupesta kun nahka on täysin kuivunut.
Otin nahan pois vesikylvystä suunnilleen puolen vuorokauden kuluttua jolloin nahasta oli kyllä tullut riittävän taipuisaa ja pehmeää mutta samalla se oli myös paksuussuunnassaan turvonnut joltisenkin verran. Tämä ei kuitenkaan tuntunut juurikaan haittaavan nahan käyttäytymistä joten saatoin leikata palan lähelle lopullista pituusmittaansa, tässä yhteydessä samalla arvioiden sen kuinka paljon nahka kuivuessaan kutistuisi. Nahasta jäi lopulta yli juuri sen verran kookas pala että siitä saisi kiertäen leikkaamalla ja venyttämällä myös tupen kannikkeen materiaaliksi käypäisen remmin. Tämän jälkeen itse varsinainen ompelutyö saattoi alkaa.
Alla kuvia valmiista tupesta puukkoineen:

