Tuossa kesällä tein tutulle kalamiehelle perholompakon. Mies kävi testaamassa tuotetta ruotsin lohijoella ja antoi yhden parannusehdotuksen. Samalla reissulla oli mukana toinenkin hemmo joka halusi itselleen sellaisen parannetun version ja tämmöisen hänelle tein. Pyyntö oli että nahka pitäisi olla väriltään punaruskeaa ja kun sellaista ei juuri nyt sattunut olemaan varastossa, oli meikäläisen värjättävä nahka käsityönä. Sopiva sävy löytyi kahdesta spriiliukoisesta petsistä sekoittamalla ja kokeilemalla. Jos joku ihmettelee noiden ”hakaneulojen” tarkoitusta niin kerrottakoon että niihin laitetaan ns. putkiperhot. Ne ”tavalliset” perhot pannaan koukustaan tuohon harmaaseen lampaankarvaan. Tuo tasku on tarkoitettu perukkeiden säilytykseen.
Kesällä tapasin ystäväni kautta täällä helsingissä teksasilaisen herrasmiehen joka halusi ostaa pojilleen tuliaisiksi laadukkaat suomalaiset puukot. Ajatuksen taustalla oli se että hänen sukunsa sekä isän että äidin puolelta ovat lähtöisin suomesta ja idea terätyökalujen hankinnasta oli syntynyt hänen ollessaan pari päivää aijemmin Ahvenanmaalla tapaamassa kaukaisia sukulaisiaan.
Katselimme blogissani aijemmin tekemiäni tuotteita ja lopulta valinta päätyi tuohipäiseen peruspuukkoon. Lupasin toimittaa tuotteet syys-lokakuun vaihteessa.
Terät tilasin Oinosen Pekalta Lieksasta jonka terien laatu ja perusmalli miellyttää meikäläistä.
Minulta kysyttiin onnistuisiko meikäläiseltä nahkaisen, malliltaan ns. korttilompakon tyyppisen kotelon teko aseen hallussapitoon oikeuttaville luville. Nykyisin luvat ovat asekohtaisia, normaalin pankkikortin kokoisia kortteja joten luvanhaltijalla on säilytettävänään yhtä monta korttia kuin asettakin. Tässä tapauksessa oli toive että koteloon mahtuisi n. 15 korttia ja tilaa olisi myös parille vanhemmalle, kooltaan nykyistä korttia suuremmalle pahviluvalle. En ollu aijemmin juuri tämän tyyppistä koteloa tehnyt mutta parin tekemäni tavallisen lompakon perusteella pystyin vastaavaan kyselyyn myöntävästi.
Kokemuksesta tiesin että normaalisti käyttämäni n. 1,8 mm paksu nahka on kotelon/lompakon tekoon vähän turhankin paksua joten tilasin projektia varten hieman ohuempaa nahkaa jonka paksuus on 1-1,2 mm. Asiakkaan toive oli että kotelon materiaalin väri olisi tumma ruskea joten tämän värisestä läpivärjätystä kasvisparkitusta nahasta lähti tilaus Italiaan.
Kotelon rakenteen suunnittelu vaati joltisenkin verran päänvaivaa ja niinpä lopuksi päädyinkin ”lunttaamaan” netistä. Sieltä löysinkin varsin helposti tähän projektiin passelin mallin ja niinpä projekti saattoi alkaa.
Sain netin kautta yhteydenoton mieshenkilöltä joka oli tutustunut blogiini. Hän oli kiinnostunut tilaamaan minulta pari tuotetta ja sovittiin että tapaisimme jonain aamuna hänen työpaikallaan.
Niinpä sitten muutaman päivän kuluttua istuimme ”nokakkain” ja keskustelimme hänen toiveistaan. Ensimmäisellä sijalla oli ajatus kotimaisesta puusta tehdystä, mitoiltaan keskikokoisesta laatikosta jossa tultaisiin säilyttämään suomen lippua perinteisellä tavalla taiteltuna. Keskustelimme materiaaleista ja päädyimme siihen että puulaji olisi loimukoivu ja laatikon helat olisivat messinkiä. Pintakäsittelyksi suosittelin Rustins’ Danish Oil:a jolla saa aikaiseksi puun pintaan kauniin silkkimäisen kiillon ja sen asiakas hyväksyi.
Itse projekti alkoi ”puusavotalla” eli minun oli löydettävä jostain kohtalaisen kokoinen lankku huippulaadukasta loimukoivua. Joskus aijemmin olin tehnyt saman puun perässä retken Lahteen ja ostanut sitä tutusta sikäläisestä puutavarakaupasta eli Hakalan puutukusta. Ennen tällaisen retken uusimista päätin kuitenkin piipahtaa helsinkiläisessä Plektra Trading -liikkeessä. Tiesin että he olivat viimeaikoina laajentaneet puutavaravalikoimaansa ja myös sen että he tekivät yhteistyötä em. lahtelaisen liikkeen kanssa joten oli olemassa hyvä mahdollisuus että saisin tarvitsemani puutavaran heiltä.
Mentyäni paikanpäälle liikkeeseen selvisi aika nopeasti että epäilykseni piti paikkansa ja heiltä löytyikin riittävän suuri lankku todella hyvää loimukoivua. Ilmaista tuo puu ei totisesti ole mutta niinhän sitä sanotaan että hyvästä kannattaa maksaa ja niinpä lankku tuota jalopuuta lähtikin mukaani.
Seuraavaksi laitoin hakuun laatikkoon tarvittavat helat. Olin päättänyt että laatikkoon tulee oikein avaimella avattava lukko. Sopivan sellaisen löytäminen osoittautui aika haastavaksi mutta onneksi löysin lopulta sopivan omista jemmoistani. Saranat yms. olivatkin sitten jo ”helppoa kauraa”.
Tein laatikkoa muiden töiden ohessa ja sen valmistuminen veikin yllättävän pitkään. Pisin yksittäinen vaihe oli pintakäsittelyn teko ja erityisesti sen kuivuminen. Mutta lopulta kaikki oli valmista ja saatoin luovuttaa laatikon tilaajalleen joka oli silminnähden tyytyväinen projektin lopputulokseen.
Ai niin, unohdin aivan mainita että laatikon kannessa oleva W oli asiakkaan erikoistoivomus ja viittaa hänen sukunimeensä.
Pari vanhaa asiakasta otti yhteyttä ja kyseli josko minulta syntyisi puheenjohtajan nuija. Lyömävälineen oli tarkoitus mennä lahjaksi heidän yhdistyksensä puheenjohtajalle joten toive oli että esineen luonteessa jotenkin näkyisi yhdistyksen teemaan kuuluva ulkoilu ja muu maastossa liikkuminen. Raavin hetken päätäni ja tuotapikaa minulla oli mielessä malli joka ainakin omasta mielestäni on persoonallinen ja ainakin jollain tavoin sopii em. teemaan. Esitin ajatukseni julki ja sain sille hyväksynnän joten saatoin aloittaa esineen tekemisen.
Itse nuijaosan ajattelin tekeväni hirvensarven tyvestä jossa on sopivasti ”luonnetta”. Varteen ajattelin laittaa kahta materiaalia eli metallia ja puuta. Tilaajien yhteyshenkilön varastoista löytyi kuin tilauksesta isokokoinen pistoolikaliberin messinkihylsy josta pienellä työllä syntyisi oikein hyvä varren juurihela. Itse varsiosaa varten minulla sattui olemaan varastossa laadukasta kotimaista loimukoivua jonka ulkonäkö on sopivasti pintakäsiteltynä tyylikkäällä tavalla komea.
Ensimmäinen työ oli katkaista sarven tyvestä sopiva pala ja hioa sen kumpikin pääty siistiksi ja pyöristää särmät pois.
Seuraava työvaihe oli valmistaa varrelle tukiruoto. Sen tein 6 mm pyöröterästangosta jonka kärkeen hitsasin pätkän samaa kokoa olevaa kierretankoa. Kierrettä tarvittiin ruodon kiinnittämiseen sarvipalaan johon sitä varten istutin epoksiliiman avulla kierteelle sopivan muhvin.
Kun ruoto oli istutettu paikoilleen, avasin hylsyn kannan poraamalla. Syntyneeseen aukkoon oli myöhemmässä vaiheessa tarkoitus sovittaa puisen varren kärkiosa siten että se menisi parin, kolmen sentin matkalta hylsyn sisään. Kun muhvia varten tehdyn reijän halkaisijamitta täsmäsi hylsyn suun vastaavaan, asettui hylsy sievästi paikoilleen.
Lopuksi oli vielä edessä puisen varren teko. Ensimmäisenä työnä oli porata aihioksi valmistelemaani palikkaan sopiva reikä ruodolle ja tämän jälkeen keskittää kappale sorviin tätä reikää hyödyntäen. Ja lopuksi vain kappale pyörimään ja ylimääräinen puu pois. Pintakäsittelin varren Rustins’ Danish Oil:la jota tällaisissa tapauksissa yleensä suosin.
Ihan viimeisenä vaiheena ennen puuvarren ja hylsyn kiinnitystä oli vielä vietävä hylsy kaiverrettavaksi että lahjan saaja tietäisi ketkä olivat lahjan takana. Kun haluttu teksti oli valmis ja hylsy kiillotettu, kasasin nuijan epoksiliimalla.
Tein viime keväänä ensimmäisen puutuppisen leukuni. Oikeastihan tuppi on rakenteellisesti yhdistelmä puuta ja nahkaa mutta alan ihmisten parissa käsite ”puutuppi” yleisesti ymmärretään tällaiseksi hybridiksi, aivan samalla tavalla kuin perinteisessä sarvitupessa on tupen alaosa tehty sarvesta.
Samassa yhteydessä kokeilin värjätä tupen puuosaa (tehty loimukoivusta) kemiallisesti mutta lopputulema ei täysin miellyttänyt itseäni koska puu muuttui lähinnä keltaiseksi kun toiveissa olisi ollut kaunis keskiruskea väri. Onneksi leukun tuleva omistaja kuitenkin hyväksyi värin ja niinpä työkalu sai uuden omistajan.
Alla pari kuvaa siitä ensimmäisestä terätyökalusta:
Eräs vanha kaverini näki nämä kuvat ja ilmoitti haluavansa vastaavan leukun itselleen. Lupasin hoitaa sen hänelle syksyn aikana ja lopulta viimeviikolla se valmistui.
Leukun terä (pituus 195 mm, paksuus 4 mm) on YP taonnan käsialaa, pään puulajina raitapuun visa. Alahela on tehty hirvensarven tyvestä. Ylähelan pohjalevy on hirven sääriluusta ja sen peitelevy pronssia. Levyt on lukittu paikoilleen messinkiruuveilla. Tupen alaosa petsattua vahapinnoitettua loimukoivua ja yläosa käsinvärjättyä nautaparkkia.
Tein aikoinaan tuttavieni veneeseen lokikirjan joka palveli käyttäjiään reippaasti yli kymmenen vuotta mutta, kuten arvata saattaa, tulivat sen sivut kuitenkin aikanaan täytetyksi. Kun tapahtunut tuli puheeksi, lupasin oitis tehdä uuden ja suunnilleen samankokoisen että se taas palvelisi pitkään.
Keskustellessani kirjasta veneen toisen kipparin kanssa hän ilmoitti esitelleensä vanhaa kirjaa eräälle tuttavalleen joka piti näkemästään niin paljon että innostui tilaamaan minulta kirjan omaan veneeseensä. Sovin kaverini välityksellä kirjan ja kotelon hinnasta ja koska kirjojen sivuille tuleva taulukko oli jo aijemmin yhdessä suunniteltu, vein opuksen sivuja varten hankkimani vaaleansiniset paperit tulostettavaksi. Sain valmiit tulosteet käsiini jo seuraavana päivänä joten saatoin aloittaa sivujen ompelun.
Kirjan sidos on ns. puoli-ranskalainen eli kirjan selkä ja kansien kulmat ovat nahkaa. Kansikangas on tavallista kuviopainettua puuvillakangasta jonka olen käsitellyt kosteussuojalla. Kirjan kotelon pintamateriaali on sekin suurimmaksi osaksi kosteussuojattua ja etupuolen paperikuvan päällä on moninkertainen suojalakka joten sekin kestää tarvittaessa hyvin pienet vesiroiskeet.
Oheisissa kuvissa esiintyvä kirja on se yksilö jonka tein kaverini tuttavalle.
Sain Facebookin kautta yksityisviestin jossa muuan mieshenkilö kertoi käyneensä tutustumassa blogiini ja häntä kiinnosti erityisesti sieltä löytyvä juttu tomahawkin ”tuunauksesta”. Syynä tähän oli se että hänellä oli mielessään vähän samantyyppinen projekti mutta tälläkertaa työn kohteena olisi ruotsissa valmistettu yleistyökalu jota tässä kutsun vasarakirveeksi koska tämä nimitys mielestäni parhaiten kertoo millaisesta vehkeestä on kyse.
Asiakas kertoi haluvansa itse työkaluun hieman ”kasvojen kohotusta” eli sen kahvalevyt tehtäväksi jostain vähän näyttävämmästä, mieluummin tummanruskeasta puusta. Tämän lisäksi työkalulle pitäisi laatia sellainen kannike että se kulkisi näppärästi vyöllä mutta olisi tarvittaessa sieltä myös poistettavissa ilman että itse vyötä tarvitsee avata.
Tuo edelläkuvattu oli minulle varsin selvänoloinen projekti joten annoin työstä asiakkaalle tarjouksen jonka hän myös heti hyväksyi. Sovittiin että hän ehtiessään laittaa työkalun minulle että voin aloittaa projektin heti kun minulta löytyy sille aikaa. No, meni parisen viikkoa ja sitten paketti saapui joten saatoin aloittaa työn.
Ohessa kuvia valmiista tuotteesta. Työkalun uudet kahvalevyt ovat mahonkia ja kannike on tehty rasvaparkitusta nahasta, samasta tavarasta josta tehdään mm. hevosten varusteita.
Vanha asiakkaani oli hankkinut itselleen amerikkalaisen Cold Steelin valmistaman tomahawk -tyyppisen kirveen. Kyseinen malli on siitä näppärä että sen hamarapuolella on vasara mikä kovastikin laajentaa ao. työkalun käyttöä. Kaverini tekemien käytännön testien perusteella tämä malli on ihan oikeasti toimiva työkalu moneen pienempään kirvestyöhön mikä tuli hyvin todettua kun sen toimivuutta vertailtiin Fiskarsin ja erään ruotsalaisen valmistajan retkikirveisiin.
Kuten liitteenä olevasta kuvasta näkyy, on kirves kaupasta tullessaan aika karu työkalu joten asiakkaani tuumi että sen ulkonäköä voisi vähän parantaa ja samalla laatia sille kunnollisen vyökannikkeen ynnä toimivan teräsuojan. Keskustelimme lyhyesti asiakkaan toiveista ja ne kävivät varsin hyvin yhteen omien ajatusteni kanssa joten lupasin hoitaa homman.
Alla kuva tehdasvalmiista tomahawkista ja siitä millainen siitä meikäläisen käsittelyssä tuli. Terästä poistettiin maalipinta, varsi kiilattiin paikoilleen perinteisellä tavalla ja lopuksi tummanruskeaksi petsattu varsi verhoiltiin nahalla ja sen tasapainokohtaan laitettiin pellavanyöri -punos otetta parantamaan:
Sain naishenkilöltä marraskuun alkupäivinä meilin jossa hän tiedusteli voisinko tehdä säilytyskotelon kahdelle rannekellolle. Kotelon oli tarkoitus tulla hänen miehelleen joululahjaksi joten minulla olisi työaikaa runsaat puolitoista kuukautta. Olin jo aijemmin pitämälläni nahanompelukurssilla törmännyt erään oppilaani kautta vastaavaan tuotteeseen joten ensimmäinen ehdotukseni koteloksi oli saman tyyppinen kuin hänen kurssityönsä alla olevassa kuvassa mutta jaettuna kahdelle kellolle:
Tilaaja piti ehdotuksestani mutta totesi vastauksessaan että toisen kotelossa säilytettävän kellon hihnan kiinnitys on sellainen että se estää kellon sopimisen esittämäni tyyppiseen koteloon. Samalla hän laittoi linkkejä muutamaan sellaiseen kotelomalliin jotka voisivat tulla kyseeseen. Lähemmin linkitettyjä kuvia tutkailtuani vastasin asiakkaalle ymmärtäväni ongelman ja samalla myös ilmoitin että minulla on siihen jo mietittynä toimiva ratkaisu. Tein kotelosta tarjouksen jonka asiakas hyväksyi joten projekti saattoi alkaa.
Ensimmäisenä oli mietittävä kotelon rakenne ja materiaalit. Koska kotelosta piti tulla kohtuullisen kevyt mutta myös riittävän vahva suojaamaan sisältöään, päädyin tekemään rungon puusta, tarkemmin sanottuna koivusta. Rasian ulkopinnan olisi voinut aivan hyvin jättää pintakäsitellylle puupinnalle mutta koska itse koin että sopivalla verhoilulla tuotteeseen saataisiin enemmän arvokkuutta, päädyin päällystämään kotelon ulkopinnan käsinvärjäämälläni kasvisparkitulla poron pintanahalla. Sisäpuolen verhoilu tuli sekin poronnahasta joka tyypiltään kuitenkin poikkeaa pintaverhoiluun käytetystä eli on ohutta mokkaa. Kotelon saranat ja lukko ovat messinkiä.
Promaakari's Blog 