Kameralle kantohihna

Hyvä, jo lapsuudesta saakka tuttu kaverini työskentelee ammattivalokuvaajana. Hän hankki tuossa aika hiljattain itselleen vanhan ns. peiliheijastus-filmikameran jonka maallikko tunnistaa siitä että kameran tähystinlinssiä katsotaan suoraan alaspäin. Tällaisissa kameroissa on yleensä laitteen muotoja tiukasti mukaileva nahkainen suojakuori ja samasta tavarasta oleva kantohihna. Näin oli myös kaverini ostamassa mutta hihna oli ajan kanssa päässyt aika pahasti kulahtamaan ja kuulemma käyttöön turhan kapea kun kamera kuitenkin painaa ihan jonkin verran.

Niinpä kaverini kysyi josko meikäläinen voisi tehdä kameraa varten uuden, hieman tukevamman ja leveämmän hihnan. Vastasin että toki onnistuu mutta että tarvitsisin projektia varten muutaman ”strategisen” mitan. Ne tilaaja lupasi toimittaa pikapuoliin ja sainkin ne jo seuraavana päivänä joten itse työ saattoi alkaa.

Olin jo heti alkuvaiheessa ehdottanut tilaajalle että hihnan materiaaliksi vaihdettaisiin puuvilla-polyesteriremmi koska kokemukseni mukaan se on käytössä miellyttävämpi ja kestävämpikin vaihtoehto kuin nahkainen vastaava. Remmiin on myös sopivalla soljella hyvin helppoa rakentaa portaaton pituussäätö. Sen verran päätin kuitenkin käyttää nahkaa että hihnan niskalevike ja molempiin päihin tulevat liitinremmit tein nahasta.

Alla muutama kuva valmiista tuotteesta:

Perholompakko kalamiehelle

Tuossa kesällä tein tutulle kalamiehelle perholompakon. Mies kävi testaamassa tuotetta ruotsin lohijoella ja antoi yhden parannusehdotuksen. Samalla reissulla oli mukana toinenkin hemmo joka halusi itselleen sellaisen parannetun version ja tämmöisen hänelle tein. Pyyntö oli että nahka pitäisi olla väriltään punaruskeaa ja kun sellaista ei juuri nyt sattunut olemaan varastossa, oli meikäläisen värjättävä nahka käsityönä. Sopiva sävy löytyi kahdesta spriiliukoisesta petsistä sekoittamalla ja kokeilemalla. Jos joku ihmettelee noiden ”hakaneulojen” tarkoitusta niin kerrottakoon että niihin laitetaan ns. putkiperhot. Ne ”tavalliset” perhot pannaan koukustaan tuohon harmaaseen lampaankarvaan. Tuo tasku on tarkoitettu perukkeiden säilytykseen.

Lompakko aseluville

Minulta kysyttiin onnistuisiko meikäläiseltä nahkaisen, malliltaan ns. korttilompakon tyyppisen kotelon teko aseen hallussapitoon oikeuttaville luville. Nykyisin luvat ovat asekohtaisia, normaalin pankkikortin kokoisia kortteja joten luvanhaltijalla on säilytettävänään yhtä monta korttia kuin asettakin. Tässä tapauksessa oli toive että koteloon mahtuisi n. 15 korttia ja tilaa olisi myös parille vanhemmalle, kooltaan nykyistä korttia suuremmalle pahviluvalle. En ollu aijemmin juuri tämän tyyppistä koteloa tehnyt mutta parin tekemäni tavallisen lompakon perusteella pystyin vastaavaan kyselyyn myöntävästi.

Kokemuksesta tiesin että normaalisti käyttämäni n. 1,8 mm paksu nahka on kotelon/lompakon tekoon vähän turhankin paksua joten tilasin projektia varten hieman ohuempaa nahkaa jonka paksuus on 1-1,2 mm. Asiakkaan toive oli että kotelon materiaalin väri olisi tumma ruskea joten tämän värisestä läpivärjätystä kasvisparkitusta nahasta lähti tilaus Italiaan.

Kotelon rakenteen suunnittelu vaati joltisenkin verran päänvaivaa ja niinpä lopuksi päädyinkin ”lunttaamaan” netistä. Sieltä löysinkin varsin helposti tähän projektiin passelin mallin ja niinpä projekti saattoi alkaa.

Alla kuvia valmiista tuotteesta

Lippulaatikko

Sain netin kautta yhteydenoton mieshenkilöltä joka oli tutustunut blogiini. Hän oli kiinnostunut tilaamaan minulta pari tuotetta ja sovittiin että tapaisimme jonain aamuna hänen työpaikallaan.

Niinpä sitten muutaman päivän kuluttua istuimme ”nokakkain” ja keskustelimme hänen toiveistaan. Ensimmäisellä sijalla oli ajatus kotimaisesta puusta tehdystä, mitoiltaan keskikokoisesta laatikosta jossa tultaisiin säilyttämään suomen lippua perinteisellä tavalla taiteltuna. Keskustelimme materiaaleista ja päädyimme siihen että puulaji olisi loimukoivu ja laatikon helat olisivat messinkiä. Pintakäsittelyksi suosittelin Rustins’ Danish Oil:a jolla saa aikaiseksi puun pintaan kauniin silkkimäisen kiillon ja sen asiakas hyväksyi.

Itse projekti alkoi ”puusavotalla” eli minun oli löydettävä jostain kohtalaisen kokoinen lankku huippulaadukasta loimukoivua. Joskus aijemmin olin tehnyt saman puun perässä retken Lahteen ja ostanut sitä tutusta sikäläisestä puutavarakaupasta eli Hakalan puutukusta. Ennen tällaisen retken uusimista päätin kuitenkin piipahtaa helsinkiläisessä Plektra Trading -liikkeessä. Tiesin että he olivat viimeaikoina laajentaneet puutavaravalikoimaansa ja myös sen että he tekivät yhteistyötä em. lahtelaisen liikkeen kanssa joten oli olemassa hyvä mahdollisuus että saisin tarvitsemani puutavaran heiltä.

Mentyäni paikanpäälle liikkeeseen selvisi aika nopeasti että epäilykseni piti paikkansa ja heiltä löytyikin riittävän suuri lankku todella hyvää loimukoivua. Ilmaista tuo puu ei totisesti ole mutta niinhän sitä sanotaan että hyvästä kannattaa maksaa ja niinpä lankku tuota jalopuuta lähtikin mukaani.

Seuraavaksi laitoin hakuun laatikkoon tarvittavat helat. Olin päättänyt että laatikkoon tulee oikein avaimella avattava lukko. Sopivan sellaisen löytäminen osoittautui aika haastavaksi mutta onneksi löysin lopulta sopivan omista jemmoistani. Saranat yms. olivatkin sitten jo ”helppoa kauraa”.

Tein laatikkoa muiden töiden ohessa ja sen valmistuminen veikin yllättävän pitkään. Pisin yksittäinen vaihe oli pintakäsittelyn teko ja erityisesti sen kuivuminen. Mutta lopulta kaikki oli valmista ja saatoin luovuttaa laatikon tilaajalleen joka oli silminnähden tyytyväinen projektin lopputulokseen.

Ai niin, unohdin aivan mainita että laatikon kannessa oleva W oli asiakkaan erikoistoivomus ja viittaa hänen sukunimeensä.

Alla muutama kuva valmiista laatikosta:

Uutta ja kierrätystä

Eräs mieshenkilö tilasi purkin valmistamaani tukkivahaa https://promaakari.wordpress.com/2016/04/08/biopohjainen-tukkivaha/ ja samalla kertoi olevansa kiinnostunut tilaamaan suunnilleen vastaavanlaisen tuotteen kuin tämä aijemmin tekemäni: https://promaakari.wordpress.com/2015/06/07/metsastajan-kaatoryyppy/. Lopuksi hän mainitsi tulevansa piakkoin käymään Helsingissä joten sovittiin että tapaamme ja keskustelemme tarkemmin hänen toiveistaan ao. tuotteeseen liittyen.

Tapaamisemme tuloksena selvisi seuraavaa; Asiakas halusi että hänelle tuleva tuote olisi enemmän laukkumainen kuin esikuvansa, näin siksi että sitä olisi helpompi kuljettaa metsästysreissuilla mukana. Toinen haluttu detalji olisi nahkaverhoilu, tämä jatkona liittyen edelliseen. Asiakkaalla oli jo mielessä millaiset ryyppylasit hän haluaisi laukkuunsa kuuluvan ja lupasi ne myös toimittaa. Minun tehtäväkseni jäisi etsiä laukun teemaan sopiva pullo.

Keskustelimme myös laukun kokonaishinnasta ja sen kuultuaan asiakas totesi että hänellä ei juuri tällähaavaa olisi varaa sijoittaa moista summaa ja kysyi keksisinkö jonkin keinon millä hintaa saisi vähän alennettua. Mietin asiaa hetkisen ja totesin että voisi olla mahdollista löytää käytettynä tähän projektiin sopiva nahkapintainen pikkulaukku ja tämä osaltaan varmasti laskisi lopputuotteen hintaa olennaisesti. Kokemukseni perusteella pystyin noin suunnilleen arvioimaan mitä em. tavalla hankittu laukku tulisi maksamaan ja huomioin sen tuotteelle uutta hintaa laskiessani. Tämän ehdotukseni asiakas nyt sitten puolestaan hyväksyi.

Tapaamisen lopuksi vielä sovimme että aloitan projektin etsimällä siihen sopivan laukun ja hyväksytän sen asiakkaallani ennen varsinaisen rakennustyön alkamista.

Kiersin paikallisia kirpputoreja ja tutkailin ahkerasti internetin syövereitä. Viimemainittu keino tuottikin sitten aikanaan tulosta ja saksanmaalta löytyi kohtuuhinnalla tarpeisiimme sopivan kokoinen ja -mallinen laukku. Lähettämäni kuvat nähtyään asiakas sen oitis hyväksyi joten seuraavaksi oli vuorossa projektiin sopivan pullon haku.

Tämä osoittautuikin jopa yllättävän hankalaksi ja aikaavieväksi työksi mutta lopulta siinäkin onni potkaisi ja löysin teemaamme hyvin sopivan kokonaisuuden johon itseasiassa kuuluu kolme muodoltaan identtistä pulloa. Yhteen sovitettuna nämä pohjaltaan kolmionmalliset pullot vievät laukussa saman verran tilaa kuin yksi tavallinen pyöreäpohjainen jonka halkaisijamitta on yhdeksän senttiä. Idea on lähtöisin brittein saarilta ja siellä yhdessä pullossa on yleensä viskiä, toisessa giniä ja kolmannessa puhdasta vettä. Tällainen setti on perinteisesti kuulunut juurikin sikäläisten metsästäjien varusteisiin.

Kun laukkuun tarvittavat komponentit näin lopultakin olivat kasassa, saattoi itse rakennusprojekti alkaa. Ohessa muutama kuva valmiista laukusta:

Säilytyskotelo parranajovälineille.

Sain asiakkaalta meilin jossa hän tiedusteli voisinko tehdä hänelle pari nahkaista koteloa parranajovälineiden säilytystä ja kuljetusta varten. Meilin mukana tuli pari esimerkkikuvaa ja asiakas toivoi että kayttäisin näissä kuvissa olevia tuotteita lähtökohtana hänen tuotteitaan miettiessäni. Pidin itsekin kuvissa olevista koteloista joten niiden pohjalta olisi helppo alkaa edetä suunnitteluprojektissa. Annoin koteloista tarjouksen ja asiakas sen myös hyväksyi joten saatoin aloittaa työt samantien.

Ajatus oli seuraava; ensin tehtäisiin pienempi kotelo jossa olisi paikat partahöylälle ja veitselle sekä vaahtosudille. Kun tämä olisi valmis, tehtäisiin vielä toinen, isompi kotelo jonka sisälle sopisi tämä pienempi kotelo sekä tietty määrä parranajon yhteydessä käytettäviä kosmetiikkatuotteita. Näille olisi kotelon sisällä omat paikkansa joten nyt pysyisivät hyvin paikoillaan.

Molempien kotelojen materiaalina päätettiin käyttää 1,8 mm kasvisparkittua naudannahkaa. Tämä on vahvaa ja oikein käsiteltynä kestää käyttöä vuosikymmeniä.

Alla kuvissa valmiit kotelot:

Metsästäjän vaatelaukku

Vanha tuttu asiakas laitteli meiliä ja halusi tilata itselleen kokonahkaisen, kooltaan n. 30 litraisen laukun jonka pohjan muoto olisi suorakaide, tässä tapauksessa aika tarkkaan A3 paperin kokoinen. Laukun toiminnallisten ominaisuuksien suhteen tilaaja antoi seuraavanlaiset speksit:

Laukun pääasiallisin käyttötarkoitus tulisi olemaan metsästysvaatteiden kuljettaminen ja lyhytaikainen säilyttäminen. Että vaatteiden laittaminen laukkuun ja sieltä pois ottaminen olisi helppoa, pitäisi laukun kansiläppiä olla mielellään kaksi, yksi kummallakin pitkällä sivulla ja niiden pitäisi pysyä tarvittaessa itsestään auki. Koska laukkua ei olisi tarkoitus kanniskella pidempiä matkoja, siihen ei tulisi lainkaan olkahihnaa vaan sitä kannettaisiin kassimaisesti kantolenkeistä.

Otin tilauksen vastaan ja aloin mielessäni pohtia millainen laukku mahdollisimman hyvin täyttäisi tilaajan haluamat ominaisuudet.

Ensimmäisenä tuli mieleen se että materiaali pitäisi olla kohtuullisen tukevaa ja teknisen rakenteen sellainen että sekin omalta osaltaan vielä lisäisi laukun rakenteellista jäykkyyttä. Niinpä päädyin valitsemaan materiaaliksi kasvisparkitun, n.2 mm paksun häränvuodan. Tätä jo sinäänsä vankkaa nahkaa tukevoitettaisiin vielä lisää liimaamalla nahan lihapuolelle ohut vuorinahka.

Laukun rakenteellinen jäykkyys olisi helpointa saada aikaan sijoittamalla jokaiseen pystykulmaan riittävän leveä ”laippasauma”, siis samanlainen joka on puukon tupen sisäpinnassa. Kun tällaisen sauman ”laippaleveys” on 5-10 mm ja laippa on sekä liimattu että ommeltu, on se rakenteena varsin jäykkä. Laukun pohjanahalle saisi lisää tukevuutta 3 mm vanerilevyllä jonka paikallaan pysyminen varmistettaisiin liimalla ja niiteillä.

Laukun avonaisena pysyminen olisi helpointa varmistaa sijoittamalla laukun päätykappaleiden yläosaan matalat läpät jotka laukkua avattaessa nousisivat itsestään pystyyn ja siten osaltaan tukisivat laukun kummallekin pitkälle sivulle kiinnittyviä kansiläppiä. Se että laukusta varmasti tulisi luja ja pitkäaikaista käyttöä kestävä, varmistuisi sillä että kaikki laukun ompeleet tehtäisiin ns. suutarintyönä eli neulalla ja naskalilla käsin ommellen.

Laukkuun tarvittavat helat päätin valita siten että ne sekä muodoltaan että materiaaliltaan mahdollisimman hyvin sopisivat laukun klassiseen yleisilmeeseen. Perinteisesti sopivana materiaalina on pidetty messinkiä/pronssia joten en katsonut olevan mitään syytä poiketa tästä traditiosta.

Alla kuvia valmiista laukusta:

Metsästäjän kaatoryyppy

Muinaisina aikoina, kun suomalaiset vielä uskoivat luonnon jumaliin ja hankkivat pääasiallisen elantonsa metsästämällä ja kalastamalla, kuului näiden toimien yhteyteen olennaisena osana monenmoiset rukoukset ja uhrausriitit. Suoritettujen menojen tarkoituksena oli kiittää metsän jumalia saadusta saaliista ja taata saalisonnen jatkuvuus myös tulevaisuudessa.

Vaikka kristinusko saapui suomeen jo 900 -luvulla, ei se kokonaan pystynyt syrjäyttämään mainittuja perinteitä vaan metsän jumalan palvonta jatkui kansan parissa edelleen. Ajan kuluessa tosin kävi niin että em. palvomismenoja, joita myös ”peijaisiksi” kutsutaan, alettiin pitää vain silloin kun saatiin saaliiksi jokin isompi eläin. Tämä koski erityisesti ”metsän omenaa” eli karhua. Peijaisperinne säilyi erityisesti syrjäseuduilla kuten Karjalassa ja Lapissa, voimissaan hyvin pitkälle, käytännössä lähes nykyaikaan saakka joten vanhemmassa suomalaisessa alan kirjallisuudessa törmääkin usein kuvauksiin ”karhupeijaisista” joita pidettiin ihan kylätasolla julkisesti jopa 1900 -luvun alkupuolelle saakka.

Kuten edellä jo mainittu, kuului peijaisiin saadun saaliin kunniaksi tehtävä uhrausriitti. Osana tätä toimitusta usein nautittiin, paitsi saaliseläimen lihaa, myös alkoholia. Joskus jopa lievään juopumukseen saakka.

Kun pidetään mielessä edellä mainitut kansanperinteet ja lisätään ”soppaan” vielä myöhemmin muualta päin maailmaa suomeen kulkeutuneet jahtimuodot ja niihin liittyvä tapakulttuuri, ollaan jo varsin hyvin selvillä siitä miksi varsin monella nykymetsästäjälläkin on tapana kuljettaa mukanaan, varsinkin hirvi- ja karhujahtiin lähdettäessä, ainakin pieni määrä alkoholia. Ajatuksen kulku menee näin; Jos sattuisi käymään niin onnellisesti että saalista saadaan, on onnistuneen kaadon kunniaksi perinteen mukaan kohteliasta nauttia pikku ryyppy ja ampujan velvollisuuksiin kuuluu tarjota sellainen myös mukanaolleille kanssa-metsästäjille.

Ja jos halutaan että homma tapahtuu asiaankuuluvan juhlallisesti, pitää mukana kuljetettava varustus ts. pullo ja tarjoiluastiat olla tyyliltään tapahtuman hengen mukaiset. Seuraavassa muutama kuva omasta tulkinnastani siitä millainen em. ”kattaus” esimerkiksi voisi olla:

Suoja tablettitietokoneelle

Eräs tuttava kyseli voisinko tehdä nahkaisen kuljetussuojan hänen iPad tabletti-tietokoneelleen. Koneessa oli jo valmiina sammutusmagneetilla oleva monitorikansi mutta varsinaisena kuljetussuojana toimi kankainen pussukka jonka suojavaikutus esim. kolauksia vastaan on käytännössä täysin olematon. Koska olin jo aijemmin puuhaillut hieman vastaavien projektien parissa oli minun helppo vastata kyselyyn myöntävästi.

Tein kotelon tekniikalla joka aika paljolti vastaa sitä millä perinteinen puukon tuppi tehdään ts. märkä nahka ensin pakotetaan ja lopuksi ommellaan tietokoneen mittojen perusteella valmistetun ”uros” -muotin ympärille. Tämä tekniikka on siitä hyvä että kerran tehty muotti palvelee myös jatkossa nopeuttaen seuraavien mitoiltaan vastaavien kotelojen valmistamista.

Alla muutama kuva valmiista kotelosta:

Kotelo katselukiikarille vol.II

Sain meiliä pohjoissuomalaiselta mieshenkilöltä; hän oli yrittänyt etsiä nettikaupoista ”kovaa” kiikarikoteloa äskettäin ostamalleen Nikon -katselukiikarille mutta huonolla menestyksellä. Tässä yhteydessä hän kuitenkin oli hakukoneen avulla löytänyt tiensä blogiini ja todennut että minulta voisi tilata halutun tuotteen. Niinpä hän viestissään esitti kotelosta toiveidensa mukaiset ”speksit” ja pyysi minua tekemään näiden perusteella tarjouksen.

Toiveissa oli saada kotelo joka kooltaan olisi mahdollisimman kompakti ja suojaisi kiikaria hyvin esim. kantajansa kaatuessa tms. tilanteessa jossa kiikariin saattaa kohdistua koviakin iskuja. Haluttu pintamateriaali oli musta nahka ja samalla esitettiin myös toive että kantoremmi olisi niin leveä että se ei kiikaria kotelossa kannettaessa painaisi kantajansa kaulaa/olkapäätä.

Edellinen tekemäni kotelo on kangaspäällysteinen mutta siltikin se työnä antoi hyvän pohjan jonka perusteella tein pyydetyn tarjouksen. Sain sähköpostissa piakkoin sille hyväksynnän ja samalla tuli tiedustelu siitä olisiko kiikari syytä lähettää minulle mittojen ottoa varten. Koska kyseessä on ns. moderni suoraputkinen kiikari, oli kotelon teon kannalta merkittäviä mittoja oikeastaan vain kaksi; kiikarin putkien maksimipituus sekä niiden objektiivipäiden suurimman yhteispoikkipinta-alan projektio. Jälkimmäinen saadaan kun kiikari ”avataan” maksimileveyteensä, asetetaan seisomaan pystyyn tasolle (paperin päälle), piirretään paperiin putkien objektiivipäiden ääriviivat sekä lopuksi yhdistetään näin aikaansaadut ympyräkaaret sivusuunnassa niiden ylä- ja ala-lakipisteistä. Lopputuloksena siis suorakulmio jolla puolipyöreät päädyt.

Pyysin asiakasta piirtämään kiikaristaan edellä kuvaamani projektion ja laittamaan sen minulle kirjeitse. Kuvasta piti ilmetä myös em. maksimipituus. Hyväksyin asiakkaan toiveet kotelon pintamateriaalin ja kantoremmin suhteen ja ehdotin itse että kotelon sisäpinta verhoiltaisiin perinteiseen tapaan villaveralla ja kerroin mitä värejä minulta löytyisi valmiina. Aikanaan saapui pyydetty kuva mitan kera sekä hyväksyntä veran käytölle ynnä toive siitä että sisäpinnan väri olisi tummahko vihreä.

Nyt minulla oli kasassa kotelosta kaikki tarvittavat tiedot joten saatoin aloittaa itse valmistusvaiheen. Kuten aijemmassakin on tämänkin runko tehty laminoidusta pahvista. Vaikka ao. materiaali jo sinänsä vaimentaa hyvin iskuja, on sisäverhoilun alla vielä lisänä 3 mm paksu kerros huopaa.

Alla kuvia valmiista kotelosta. Ne otti ystäväni muotoilija Harri Koskinen.