Leuku puutupella

Tein viime keväänä ensimmäisen puutuppisen leukuni. Oikeastihan tuppi on rakenteellisesti yhdistelmä puuta ja nahkaa mutta alan ihmisten parissa käsite ”puutuppi” yleisesti ymmärretään tällaiseksi hybridiksi, aivan samalla tavalla kuin perinteisessä sarvitupessa on tupen alaosa tehty sarvesta.

Samassa yhteydessä kokeilin värjätä tupen puuosaa (tehty loimukoivusta) kemiallisesti mutta lopputulema ei täysin miellyttänyt itseäni koska puu muuttui lähinnä keltaiseksi kun toiveissa olisi ollut kaunis keskiruskea väri. Onneksi leukun tuleva omistaja kuitenkin hyväksyi värin ja niinpä työkalu sai uuden omistajan.

Alla pari kuvaa siitä ensimmäisestä terätyökalusta:

Eräs vanha kaverini näki nämä kuvat ja ilmoitti haluavansa vastaavan leukun itselleen. Lupasin hoitaa sen hänelle syksyn aikana ja lopulta viimeviikolla se valmistui.

Leukun terä (pituus 195 mm, paksuus 4 mm) on YP taonnan käsialaa, pään puulajina raitapuun visa. Alahela on tehty hirvensarven tyvestä. Ylähelan pohjalevy on hirven sääriluusta ja sen peitelevy pronssia. Levyt on lukittu paikoilleen messinkiruuveilla. Tupen alaosa petsattua vahapinnoitettua loimukoivua ja yläosa käsinvärjättyä nautaparkkia.

Alla kuvia:

Unna niibas ja stuorra niibi

Viime keväänä minulle tarjottiin kaunista damascoitua leukunterää ja koska hinta oli hohtuullinen, ostin terän talteen. Jossain vaiheessa tulin näyttäneeksi tätä terää vanhalle asiakkaalleni ja hän kiinnostui siitä heti niin paljon että lunasti sen itselleen. Samalla tuli puhetta siitä että olisi hyvä jos leukulla olisi parina vastaavalla teräkuviolla oleva pikkupuukko niinkuin perinteisesti on ollut tapana. Sovittiin että tilaan sepältä vielä pienen terän ja teen sitten asiakkaalle parin joka olisi tyylillisesti hyvin lappilainen mutta ei siltikään niin koristeltu ettei sitä uskaltaisi ottaa käyttöön.

Sain aikanaan myös pienemmän terän ja aloin suunnitella millaisen parin näistä teristä rakentaisin. Kuten jo mainittua, oli sovittu että puukkojen ulkoasun pitäisi selvästi viitata lappilaiseen perinteeseen mutta mitään tiettyä täsmällistä muotoilullista ”arkkityyppiä” ei silti oltu erikseen määritelty.

Päätin tutustua aiheeseen hieman syvällisemmin ja hankin käsiini kirja-järkäleen Anssi Ruusuvuori: Puukon historia osa 2. Tässä opuksessa on paljon tietoa sekä suomen että ruotsin tunnetuimmista saamen puukon tekijöistä sekä myös runsaasti kuvia heidän ja muidenkin tekemistä tuotteista. Kirjaa lukiessani kiinnitin erityisesti huomiota siihen että tälläkin alalla on vuosisatojen kuluessa ollut vallalla erilaisia tyylejä joista toki yleensä löytyy tietyt yhteiset detaljit (kuten koristekuviot ja -mallit) mutta siltikin puukkojen ulkoasun visuaalinen kirjo on hyvin laaja.

Tuon edellämainitun tosiseikan sisäistettyäni saatoin rauhassa alkaa suunnitella valitusta teemasta omaa versiotani. Valitsemani materiaalit ovat hyvin perinteisiä eli puukkojen päiden helat ovat poron- ja hirvensarvea, koristeraidat tuohta ja hirvenluuta. Puumateriaali on laadukasta koivunvisaa. Tuppien materiaaliksi valitsin nahan, osin siitä syystä että se on mielestäni käytännöllisempi kuin lapin puukoissa usein käytetty sarvi ja toisaalta myös siksi että se kuuluu osana itälappilaiseen perinteeseen joka minulle itselleni on jo vanhastaan tutumpi.

Alla kuvissa valmis kokonaisuus.

Leuku ja puukko

Tuli tilaus terätyökaluparista. Asiakas halusi teettää ihan oman malliset terät ja pyysi että tekisin niistä ehdotelmat ja samalla selvittäisin tekijän ja hinnan. Oikeastaan ainoa terissä määritelty asia oli leukun terän pituus, 185 mm. Siispä luonnostelin terien profiilit ja sain niille myös tilaajan hyväksynnän.

Terät päätettiin tilata Enontekiöltä Tero Kotavuopiolta. Hänellä on kokemusta leukuista sekä tekijänä että käyttäjänä joten oletus oli että tilattu tavara olisi laadukasta. Ja kun terät aikanaan saapuivat ja niitä kokeiltiin, ei tullut pettymystä.

Ja sitten itse työkaluihin; toiveena oli että molempien terätyökalujen terän juuressa olisi tukeva pronssinen hela, sen kaverina valkoista luuta ja lisänä jokin ohuehko väriraita. Ja tupet haluttiin siten että niille olisi yhteinen kannike joka tarvittaessa olisi helppo riisua ja pukea. Tämä ratkaistiin laittamalla kannike solkikiristeiseksi.

Alla kuvia valmiista parista: