Teräsuoja keittiöveitselle

Vanha ystäväni soitteli ja kyseli kuulumisia. Aiheesta riitti juttua toviksi mutta aika nopeasti kävi ilmi että soittajalla oli ihan varsinaista asiaakin; hänen kummipoikansa pääsisi myöhemmin tänä keväänä ripille ja kummisetä oli päättänyt antaa hänelle lahjaksi hyvän kokkiveitsen. Poika oli jo muutamaan otteeseen tutustunut kummisetänsä seurassa keittotaidon saloihin ja osoittanut asiaa kohtaan sen verran harrastuneisuutta että ao. tyyppiselle lahjalle olisi sen antajan mielestä nyt oikea hetki. Veitsi oli jo tilattu ja kysymys kuului että voisinko tehdä sille hyvän teräsuojan, joko nahasta tai puusta. Totesin kysyjälle että molemmat vaihtoehdot toki onnistuvat mutta että itse suosittelisin nahkaista. Samalla kysyin löytyisikö pojan perheestä oikeanlainen teroitustyökalu veistä varten, tässä yhteydessä tarkoitin teroituspuikkoa. Kummisetä totesi että perheestä varmasti jonkinlainen puikko löytyisi mutta tästä huolimatta päätti tilata pojalle myös oman.

Keskustelun lopputulemana sain tehtäväksi laatia nahasta sellaisen teräsuojan että siihen sopisi sekä veitsi että teroituspuikko. Tilaaja lupasi lähiaikoina toimittaa molemmat minulle katsottavaksi sillä kunnollisen kotelon teolle oli työkalujen tarkka sovitus välttämätöntä.

Alla kuvia valmiista kokonaisuudesta:

Molemmat pois tupesta

Tekijän merkki

The URI to TrackBack this entry is: https://promaakari.wordpress.com/2016/03/18/terasuoja-keittioveitselle/trackback/

RSS feed for comments on this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s