Nahkainen olkalaukku opiskelijalle

Sain sähköpostitse kyselyn jossa minulta tiedusteltiin olisinko halukas tekemään kokonahkaisen olkalaukun. Viestin lähettäjä oli tutustunut tähän blogisivustooni ja erityisesti kirjoituksiini kahdesta tekemästäni tietokonelaukusta. Hän aloittaisi syksyllä opinnot yliopistossa ja toivoi itselleen laadukasta ”kuljetuskalustoa” jolla voisi turvallisin mielin kuskata tenttikirjoja ja kannettavaa tietokonetta kodin ja opinahjon välillä.
Viestin mukana tuli myös liitekuva halutusta mallista. Kuvan laukku oli malliltaan klassinen ja rakenteeltaan minulle tuttu joten tein pyydetystä työstä hinta-arvion ja vastasin viestiin.

Koska tällaisissa töissä on aina jonkin verran sellaisia yksityiskohtia joista olisi hyvä keskustella tarkemmin, pyysin että asiakas vielä soittaisi minulle. Niinpä kävimmekin sitten yhden puhelinkeskustelun jossa em. detaljit selvitettiin ja kaupasta sovittiin. Asiakas lupasi laittaa minulle vielä kirjallisena laukun toivotut mitat.

Koska laukun toivottu koko olisi aika iso, päädyin siihen että se rakenteellisesti jaettaisiin paksuussuunnassa kahdeksi eri lokeroksi. Tällainen rakenne tasoittaa laukun rakenteisiin kohdistuvaa mekaanista kuormitusta ja samalla auttaa laukun pysymistä muodollisessa ryhdissään.
Laukun materiaali on kasvisparkittua 2,5 mm paksua vuotanahkaa, ompelulankana vahattu pellavalanka. Itse ompelu tapahtui käsin ns. suutarintyönä eli yhdellä langalla jonka kummassakin päässä on neula. Materiaalin paksuudesta johtuen tikkien reijät on ennakkoon tehtävä naskalilla. Tällä tekniikalla saadaan tikistä ja siten myös laukun rakenteesta erittäin luja koska lankaa kiristetään voimakkaasti jokaisen tikin yhteydessä. Ompeleen kulutuskestävyyden parantamiseksi nahkaan on tehty langan levyinen matala ura johon ommel kiristettäessä uppoaa painuen samaan tasoon nahan pinnan kanssa.

Asiakkaan toive oli että laukussa olisi sekä olkahihna että myös kantokahva jota voisi käyttää nopeissa siirroissa. Olkahihnaksi valitsin tukevaa kudosta olevan n. 40 mm leveän puuvillaremmin. Materiaali on ko. käyttöön varmasti riittävän kestävä, sopii hyvin yhteen nahan kanssa ja on pinnaltaan pehmeämpi ja siten kantajaystävällisempi kuin vastaava nailonista tehty.
Kantokahva on paksua nahkaa, sitä ja laukun kanteen ommeltuja kiinnikkeitä yhdistää toisiinsa ns. D-renkaat jotka sallivat itse kahvalle pienen sivuttaisen liikkeen. Em. kiinnikkeet ovat kiinni laukun kannessa, paitsi ompeleilla, myös niiteillä. Niitit siirtävät kantokahvaan kohdistuvan rasituksen kannen sisäpuolella koko leveydeltä kulkevaan teräslattaan jonka tehtävänä on tasoittaa kuormitus laajemmalle ja näin osaltaan lujittaa rakennetta.
Kansiläpän sulkee paikalleen kaksi nahkaremmiä jotka lukittuvat laukun ulkosivulla olevien taskujen kylkeen messinkisillä ns. kiväärinapeilla.

Oheisista kuvista selvinnee olennainen.




Mainokset
Published in: on 30.07.2011 at 19.46  Jätä kommentti  
Tags: , ,

The URI to TrackBack this entry is: https://promaakari.wordpress.com/2011/07/30/nahkainen-olkalaukku-opiskelijalle/trackback/

RSS feed for comments on this post.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s