Biopohjainen tukkivaha

Yksi osa toimenkuvaani on aseiden tukkien pintakäsittelyyn liittyvät työt. Perinteisesti tukit ovat joko öljyttyjä tai lakattuja. Ensinmainittu vaihtoehto on tyypillistä erityisesti ns. paremmille aseille. Öljykäsitelty puu kestää varsin hyvin kosteutta ja on tuntumaltaan aseen käsittelijälle miellyttävämpi kuin lakka. Tämä lähinnä siksi että öljytty puun pinta ei ole niin liukas kuin vastaava lakattu ja tuntuu ikäänkuin pysyvän paremmin ampujan hyppysissä. Toinen positiivinen seikka on se että öljytukin huolto ja kunnossapito on huomattavasti helpompaa kuin lakatun. Ja näin varsinkin silloin jos tukin pinnassa käytetään öljyn lisäksi myös tukkivahaa. Vahan tehtävänä on suojata öljypintaa aseen käytön aiheuttamalta rasitukselta eli se toimii helposti ja nopeasti uusittavana kulutuspintana.

Olen huomannut että suomesta kyllä löytyy asealan liikkeistä kohtuullinen valikoima ihan asiallisia tukkiöljyjä mutta hyvistä vahoista on selvästi pulaa. Koska omassa työssäni koin vahalle olevan tarvetta, päätin ryhtyä tutkimaan millaisia aineita klassiset tukkivahat sisältävät ja olisiko minun mahdollista alkaa omatoimisesti sellaista valmistamaan.

Selvittelin olemassaolevien puuvahojen koostumuksia monelta eri taholta ja tutkailin millaisia tukkivahojen reseptejä löytyy asiaan liittyvistä medioista. Testailin muutamia reseptejä ja lopulta, lähinnä omien käyttökokemusteni kautta päädyin aineyhdistelmään joka sisältää ainoastaan myrkyttömiä luonnon vahoja ja öljyjä ja on lähes syömäkelpoista. Vahaseos on huoneen lämmössä suhteellisen kovaa mutta juuri tästä syystä sen levittäminen puun pinnalle ohueksi kerrokseksi onnistuu varsin helposti. Kuivuttuaan vaha muodostaan puun pintaan kovahkon ja kulutusta hyvin kestävän pinnan joten käsittelyä ei tarvitse jatkuvasti olla uusimassa. Vahan kovuudesta johtuen sen pinta kiillottuu kauniisti mutta ei silti ole lakkamaisen liukas.

Kehittämäni vaha soveltuu erityisen hyvin käytettäväksi ns. klassisten tukkiöljyjen kanssa. Meillä tunnetuimpia tuotemerkkejä ovat Sherell´s Schaftol, Balsin Schaftol ja Napierin tuotteet, tietenkään unohtamatta tukkiseppä Markku Tervosen kehittämää pellavansiemenöljy -pohjaista tukkiöljyä.

Oma suosikkini tukkiöljyksi tulee tämän nelikon ulkopuolelta ja on alunperin kehitetty huonekalujen pintakäsittelyyn. Kyseessä on Plektra Trading Oy:n maahantuoma Rustin´s Danish Oil. Tämä Kiinanpuu- öljyyn perustuva tuote imeytyy puuhun hyvin ja sitä voidaan tarvittaessa myös ohentaa. Po. aineessa on öljyn lisäksi myös hartseja ja tästä syystä se riittävän monen käsittelykerran jälkeen muodostaa puun pintaan silkkimäisen himmeän kalvon joka on mitä mainioin pohja tukkivahalle.

Omien testieni lisäksi vahaa ovat testanneet myös muutamat metsästystä ja ammuntaa harrastavat tuttavani ja heiltä saamani palaute on ollut hyvin positiivista. Niinpä olen nyt tuotteistanut vahan ja myyn sitä 100 ml kannellisessa alumiinisessa peltirasiassa. Rasian hinta on 18€ jossa allekirjoittaneelta ostettuna mukana lähetyskulut suomeen. Rasian pohjassa on käyttöohje sekä kotisivujeni osoite.

Jatkossa vahaa tulee saamaan myös jälleenmyyjiltäni joten kun liikutte alan liikkeissä niin pitäkää silmät auki. Jos vahaa ei kauppiaalta löydy niin kääntykää sitten suoraan puoleeni. Parhaiten minut tavoittaa meilillä osoitteesta promaakari@gmail.com

Alla kuvia vahasta:

Published in: on 08.04.2016 at 18.38  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Teräsuoja keittiöveitselle

Vanha ystäväni soitteli ja kyseli kuulumisia. Aiheesta riitti juttua toviksi mutta aika nopeasti kävi ilmi että soittajalla oli ihan varsinaista asiaakin; hänen kummipoikansa pääsisi myöhemmin tänä keväänä ripille ja kummisetä oli päättänyt antaa hänelle lahjaksi hyvän kokkiveitsen. Poika oli jo muutamaan otteeseen tutustunut kummisetänsä seurassa keittotaidon saloihin ja osoittanut asiaa kohtaan sen verran harrastuneisuutta että ao. tyyppiselle lahjalle olisi sen antajan mielestä nyt oikea hetki. Veitsi oli jo tilattu ja kysymys kuului että voisinko tehdä sille hyvän teräsuojan, joko nahasta tai puusta. Totesin kysyjälle että molemmat vaihtoehdot toki onnistuvat mutta että itse suosittelisin nahkaista. Samalla kysyin löytyisikö pojan perheestä oikeanlainen teroitustyökalu veistä varten, tässä yhteydessä tarkoitin teroituspuikkoa. Kummisetä totesi että perheestä varmasti jonkinlainen puikko löytyisi mutta tästä huolimatta päätti tilata pojalle myös oman.

Keskustelun lopputulemana sain tehtäväksi laatia nahasta sellaisen teräsuojan että siihen sopisi sekä veitsi että teroituspuikko. Tilaaja lupasi lähiaikoina toimittaa molemmat minulle katsottavaksi sillä kunnollisen kotelon teolle oli työkalujen tarkka sovitus välttämätöntä.

Alla kuvia valmiista kokonaisuudesta:

Molemmat pois tupesta

Tekijän merkki

Vanhan aselaukun peruskunnostus

Minulle tuli kysely josko olisin kiinnostunut tekemään kuntoarvion vanhasta englantilaisesta aselaukusta ja myös antamaan kustannusarvion siitä mitä laukun peruskunnostus tulisi maksamaan. Po. laukku oli ulkoiselta verhoilultaan kokonahkainen ja ns. tehdaslaukku eli se oli aikanaan toimitettu rinnakkaispiippuisen Holland & Holland Royal grade -haulikon mukana. Alkuperäisen aseen ja po. laukun tiet olivat sittemmin jossain vaiheessa aikojen saatossa eronneet mutta nyt oli tarkoituksena että laukku kunnostuksen jälkeen saisi sisälleen alkuperäistä vastaavan aseen, toki eri sarjanumerolla.

Laukku toimitettiin minulle ilman asetta. Samalla selvisi että ase on lähetetty tukkisepälle perän muutostöitä varten ja työn tilaajan ajatuksena oli että tekisin oman projektini samanaikaisesti tukkisepän kanssa. Tämä oli tärkeä tieto koska se merkitsi sitä että laukun sisustaan pitäisi kunnostuksen lisäksi tehdä myös muutoksia. Oman työni onnistumisen edellytyksenä oli että minulla pitäisi olla jonkinlainen malli siitä millaisiin mittoihin tukki lopulta muotoutuisi. No, ongelma ratkesi sillä että työn tilaaja lupautui pyytämään että tukkiseppä tekisi minulle aseen uuden tukin mukaisen mittamallin.

Seuraavaksi oli edessä kuntoarvion teko; Laukku itsessään näytti ulkoapäin kohtuullisen hyväkuntoiselta. Verhoilun nahka oli toki vuosikymmenten aikana saanut pintaansa naarmuja ja monenmoisia rasva- ja likaläikkiä mutta oli kuitenkin kauttaaltaan ehjä ja mitään nahan kuivumisen aiheuttamia haurastumia ei esiintynyt. Laukun ympäri kulkevat kiristysremmit olivat kylläkin ”kulkeneet tiensä loppuun” eli toinen niistä oli jo katkennut ja toinenkin jo ”viittä vaille”. Laukun kantokahva oli, ihme kyllä, ehjä ja ilmeisen alkuperäinen mutta kaipasi hieman vahvisteita. Selvin ulospäin näkyvä vika oli laukun kannessa eli kaikki sen kulmat olivat ratkenneet saumoistaan, tämä varmaan siksi että vastoin yleistä käytäntöä, tässä laukussa ei ollut minkäänlaisia kulmavahvikkeita, ei sen enempää laukun kannessa kuin rungossakaan.

Laukun sisusta oli sekin alkuperäisessä kunnossa. Ensivilkaisulla näytti siltä että riittäisi jos sen huolellisesti imuroisi ja puhdistaisi mutta tarkemmassa syynissä paljastui ikävä yllätys; laukun sisäverhoiluun käytetty villaverka oli täynnä pienenpientä reikää eli totaalisen koinsyömä. Tämä tarkoitti sitä että se oli kokonaan uusittava. Tämä lisäsi projektin työn määrää huomattavasti.

Tekemäni kuntokartoituksen perusteella saatoin todeta että laukun kunnostaminen vaatisi seuraavat työt:

– Sisäverhoilun uusiminen ja laukun tilajaon muuttaminen aseen tukin mitoille sopivaksi.
– Kulmavahvisteiden teko ja asennus jokaiseen laukun kannen kulmaan.
– Laukun kantokahvan vahvistus
– Kiristysremmien uusiminen.
– Jalkanastojen lisäys laukun pohjaan nahkapinnan lisäkulumisen ehkäisemiseksi

Tässä yhteydessä asiakas esitti toiveen että laukun ulkopintaan prässätyt edellisen omistajan nimikirjaimet peitettäisiin ja tilalle laitettaisiin hänen omansa.

Edelläolevan listan perusteella annoin tarjouksen laukun kunnostamisesta ja asiakas sen hyväksyi. Niinpä itse projekti saattoi alkaa.

Ensimmäisenä työnä oli laukun nykyisen kunnon ja sisustan rakenteen tarkka dokumentointi, tämä onnistui helpoiten kameralla. Alla muutamia kuvia aiheesta:

Kuten kuvista voi havaita, oli tavallaan onni että laukun sisäverhoilu vaati täydellisen uusimisen. Puhdistus ja verhoilun paikkailu olisi varmasti jotenkin ollut mahdollista mutta lopputuloksesta olisi parhaimmassakin tapauksessa tullut enemmän tai vähemmän nuhruinen.

Seuraavasta kuvasta käy ilmi miltä laukku näytti sen jälkeen kun sisäverhoilu oli kokonaan poistettu ja rungon vahvistustyöt aloitettu.

Tässä yhteydessä totesin hämmästyksekseni että laukun tukirakenne ei, vastoin omia odotuksiani, ollutkaan tehty havupuusta vaan materiaali muistutti kovasti sitä puukuitulevyä jota meillä suomessa perinteisesti on kutsuttu ”kovalevyksi”. Johtuen tästä huomiosta ja siitä että laukun sisäpuolen verhoilun paperisia ohjelappuja irroittaessani olin löytänyt alkuperäisen aseen sarjanumeron, sain idean alkaa selvittää minkä ikäinen laukku ja siinä ollut ase itseasiassa olivat. Niinpä lähetin laukun valmistajalle meilin jossa esittelin itseni ja kerroin projektistani. Kerroin heille laukun sisältä löytyneen sarjanumeron ja mainitsin myös omasta mielestäni hieman erikoisesta runkomateriaalista ja sen perusteella tekemästäni oletuksesta että laukku ja niinollen myös sen alkuperäinen ase olisi tehty joskus viime sotien jälkeen. Pyysin heidän näkemystään asiasta.

Positiiviseksi yllätyksekseni sain vastauksen meiliini jo kahden vuorokauden sisällä sen lähettämisestä. Valmistajan edustaja kiitti yhteydenotostani ja totesi että sarjanumeron perusteella alkuperäisen aseen valmistusajankohta sijoittui 1900 -luvun ensimmäiselle vuosikymmenelle. Hänkin hieman kummasteli laukun rungon materiaalia ja epäili että mitä ilmeisemmin alkuperäinen ase on jossain vaiheessa saanut itselleen uuden laukun johon sen sarjanumero on myös siirretty. Tämä ratkaisu tuntui omastakin mielestäni hyvin loogiselta mutta se ei valitettavasti selvittänyt itse laukun ikää. Mutta koska sarjanumeron lisäksi muita apuja laukun iän tarkempaan määrittämiseen ei ollut, oli tyytyminen edellämainittuun.

Alla kuva laukun uudesta sisustuksesta ja muutamasta kunnostuksen yhteydessä lisätystä detaljista:

Published in: on 17.02.2016 at 21.27  Comments (2)  
Tags: , ,

Metsästäjän vaatelaukku

Vanha tuttu asiakas laitteli meiliä ja halusi tilata itselleen kokonahkaisen, kooltaan n. 30 litraisen laukun jonka pohjan muoto olisi suorakaide, tässä tapauksessa aika tarkkaan A3 paperin kokoinen. Laukun toiminnallisten ominaisuuksien suhteen tilaaja antoi seuraavanlaiset speksit:

Laukun pääasiallisin käyttötarkoitus tulisi olemaan metsästysvaatteiden kuljettaminen ja lyhytaikainen säilyttäminen. Että vaatteiden laittaminen laukkuun ja sieltä pois ottaminen olisi helppoa, pitäisi laukun kansiläppiä olla mielellään kaksi, yksi kummallakin pitkällä sivulla ja niiden pitäisi pysyä tarvittaessa itsestään auki. Koska laukkua ei olisi tarkoitus kanniskella pidempiä matkoja, siihen ei tulisi lainkaan olkahihnaa vaan sitä kannettaisiin kassimaisesti kantolenkeistä.

Otin tilauksen vastaan ja aloin mielessäni pohtia millainen laukku mahdollisimman hyvin täyttäisi tilaajan haluamat ominaisuudet.

Ensimmäisenä tuli mieleen se että materiaali pitäisi olla kohtuullisen tukevaa ja teknisen rakenteen sellainen että sekin omalta osaltaan vielä lisäisi laukun rakenteellista jäykkyyttä. Niinpä päädyin valitsemaan materiaaliksi kasvisparkitun, n.2 mm paksun häränvuodan. Tätä jo sinäänsä vankkaa nahkaa tukevoitettaisiin vielä lisää liimaamalla nahan lihapuolelle ohut vuorinahka.

Laukun rakenteellinen jäykkyys olisi helpointa saada aikaan sijoittamalla jokaiseen pystykulmaan riittävän leveä ”laippasauma”, siis samanlainen joka on puukon tupen sisäpinnassa. Kun tällaisen sauman ”laippaleveys” on 5-10 mm ja laippa on sekä liimattu että ommeltu, on se rakenteena varsin jäykkä. Laukun pohjanahalle saisi lisää tukevuutta 3 mm vanerilevyllä jonka paikallaan pysyminen varmistettaisiin liimalla ja niiteillä.

Laukun avonaisena pysyminen olisi helpointa varmistaa sijoittamalla laukun päätykappaleiden yläosaan matalat läpät jotka laukkua avattaessa nousisivat itsestään pystyyn ja siten osaltaan tukisivat laukun kummallekin pitkälle sivulle kiinnittyviä kansiläppiä. Se että laukusta varmasti tulisi luja ja pitkäaikaista käyttöä kestävä, varmistuisi sillä että kaikki laukun ompeleet tehtäisiin ns. suutarintyönä eli neulalla ja naskalilla käsin ommellen.

Laukkuun tarvittavat helat päätin valita siten että ne sekä muodoltaan että materiaaliltaan mahdollisimman hyvin sopisivat laukun klassiseen yleisilmeeseen. Perinteisesti sopivana materiaalina on pidetty messinkiä/pronssia joten en katsonut olevan mitään syytä poiketa tästä traditiosta.

Alla kuvia valmiista laukusta:

Laukku kiinni

Laukun pohja

Laukku auki

Laukun sisältö

Detalji1

Detalji2

Detalji3

Detalji4

Pohjan detalji

Published in: on 01.12.2015 at 21.55  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Lentäjän rannekello

Ystäväni on kiinnostunut ilmailusta monella eri tavalla; hän työskentelee lennonjohtajana, on osakkaana pienlentokoneessa ja toimii vesilentokerhon puheenjohtajana. Lisäksi hän myös keräilee suomalaisen ilmailun historiaan liittyvää esineistöä joten voidaan todella sanoa että mies on ilmailun harrastaja sormenpäitään myöten. Tapaamme po. herrasmiehen kanssa lähinnä satunnaisesti, yleensä kahvikupposen ääressä ja vaihdamme silloin kuulumisia. Itselläni ei ilmailuun ole juurikaan minkäänlaisia kosketuskohtia mutta esineet ja niiden keräily kiinnostavat minuakin joten juttua tapaamisillamme aina riittää.

Erään tapaamisemme yhteydessä tuli puhetta kelloista ja niiden liittymisestä ilmailun historiaan. Ystävälläni oli mukana vanha vedettävä Junghans -merkkinen kello jonka hän joskus aikoinaan oli ostanut kirpputorilta. Kellosta näki selvästi että se oli ollut ruuveilla kiinni jossain laitteessa ja ystäväni vahvistikin näkemykseni; kellon myyjä oli kertonut kellon olleen kiinni jossain Suomen Ilmavoimien käyttämässä konemallissa mutta romutuksen yhteydessä se oli irroitettu ja otettu talteen. Katselimme kelloa yhdessä ja kokeilimme sen toimintoja. Tässä puuhassa ystäväni mieleen tuli hauska ajatus ja hän kysyi minulta olisiko mahdollista muuttaa po. kello rannekelloksi. Tutkin kellon rakennetta vähän tarkemmin ja totesin että idea on toteutettavissa vaikka esineen, lähinnä rannekellona ajatellen, suurehko fyysinen koko tekisi muutoksesta hieman haastavan. Tästä kommentistani ystäväni innostui kovasti joten lupauduin katsomaan mitä saan aikaiseksi.

Projekti otti oman aikansa ja sen kanssa jouduttiin, lähinnä teräs-osan kanssa, käyttämään alihankintaakin mutta lopputulos oli meidän molempien mielestä varsin onnistunut. Itse olen lopputuloksessa näkevinäni ns. Steam Punk -henkeä, tämä visuaalinen muotisuuntaus leviää maailmalla aika kovaa vauhtia ja yhdistelee mielenkiintoisella tavalla uutta ja vanhaa.

Alla kuvia valmiista kellosta:

Published in: on 24.11.2015 at 13.23  Jätä kommentti  
Tags: , , , ,

Metsästäjän syntymäpäivälahja

Vanha asiakkaani poikkesi kylään. Emme olleet hetkeen tavanneet joten aluksi vaihdoimme yleiset kuulumiset ja keskustelimme meneillään olevasta jahtikaudesta. Kummankaan saalistilasto ei ollut kovin kummoinen joten vieraani vaihtoi puheenaiheen varsin nopeasti varsinaiseen kyläilynsä syyhyn; Hänet oli kutsuttu 50 -vuotissyntymäpäiville. Tuleva syntymäpäiväsankari oli, paitsi asiakkaani hyvä tuttava, myös hänen metsästystoverinsa joten oli aika selvää että merkkipäivän viettäjälle annettava lahja liittyisi jollain tavoin herrojen yhteiseen harrastukseen.

Asiakas oli jossain vaiheessa hankkinut itselleen kaksi paria laadukkaita ja tyylikkäitä haulikon klikkipatruunoita ja nyt hänen tarkoituksenaan oli antaa näistä toinen pari ystävälleen lahjaksi. Esinepari oli jo sinänsä hieno lahja mutta että kokonaisuus olisi loppuun mietitty, tarvittaisiin esineille vielä sopiva säilytysrasia.

Otin tilauksen vastaan lupautuen tekemään parhaani asian suhteen. Samalla sovittiin että klikkipatruunat jäisivät minulle rasian teon ajaksi lainaan koska tarvitsisin niitä tuotteen mitoitukseen.

Alla kuvia valmiista kotelosta:

Published in: on 10.10.2015 at 21.08  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Patruunakotelo puhvelijahtiin

Sain sähköpostilla kyselyn jossa tiedusteltiin onnistuisiko minulta valmistaa sellainen vyöllä kannettava patruunakotelo että siitä saisi tarpeen niin vaatiessa patruunat hyvin nopeasti ladattavaksi aseeseen. Edellytyksenä em. seikalle oli kysyjän mukaan se että kotelossa ei ole minkäänlaista kanttaa vaan patruunat ovat koko ajan helposti saatavilla.

Asiakkaan kuvailema patruunakotelo on hyvin klassinen malli ja sitä käyttävät erityisesti ne jotka pääasiassa metsästävät ns. vaarallista riistaa kuten leijonia, leopardeja ja puhveleita. Tällaisessa jahtimuodossa käytetään, varsinkin ammattioppaiden keskuudessa, ns. tuplaluodikkoa eli kaksipiippuista kivääriä joka toiminnaltaan vastaa meillä paremmin tunnettuja vastaavia haulikoita. Nämä aseet ovat hyvin usein rinnakkaispiippuisia ja kaliiberiltaan 9,3x74R taikka isompia. Mainitun tyyppisen aseen käyttö perustuu siihen että yleisesti ajatellaan että kaksi nopeaa läheltä ammuttua tarkkaa laukausta pitäisi riittää lopettamaan eläin mutta, kuten jokainen vähän enemmän metsästänyt tietää, ei tämä aina suinkaan onnistu ja silloin täytyy ase kyetä lataamaan uudestaan todella nopeasti ja mieluummin siten että molemmat panokset menevät paikalleen pesään samalla kertaa. Tätä asiaa auttaa se että mainitun tyyppisissä aseissa on yleensä ejektorit eli kun ase taitetaan, heittää ase ammutut hylsyt itse ulos.

Koska pyydetty tuote oli minulle jo varsin tuttu, oli minun helppoa vastata asiakkaan kysymykseen myönteisesti. Sovimme että kävisimme asiaan liittyvät tarkemmat ”speksit” läpi puhelimessa.

Ensimmäisenä asiana tuli puhe koteloon käytettävästä materiaalista. Mainitsin asiakkaalle pari tähän liittyvää seikkaa, lähinnä ehdottaen koteloa tehtäväksi paksusta puuvillakankaasta. Asiakas kuitenkin toivoi että tekisin kotelon tukevasta (tummanruskeasta) nahasta joka käytännössä on se toinen ainoa toimiva materiaali-vaihtoehto. Hyväksyin toiveen ja annoin tuotteelle karkeahkon hinta-arvion. Asiakas taas puolestaan hyväksyi sen joten projekti saattoi alkaa.

Pyysin asiakasta laittaamaan minulle muutaman hänen aseeseensa kaliiberin mukaisen patruunan hylsyn ynnä myös pari kappaletta ns. dummy -patruunaa eli sellaista jossa on luoti paikoillaan mutta josta puuttu ruuti ja nalli. Näiden avulla minun olisi helppo mitoittaa kotelo oikein.

Toiveen esittämisen jälkeen jäin odottamaan asiakkaan lähetystä joka sitten parin päivän kuluttua saapuikin ja saatoin aloittaa itse työn.

Alla muutama kuva valmiista tuotteesta:

kotelo edestä

kotelo takaa

kotelo hihnat auki

kotelo vyöllä

Grillaajan työkalu

Omassa tuttavapiirissäni on, syystä tai toisesta, aika monta mieshenkilöä joille ruuanlaitto on, paitsi keino saada mieleistä ja laadukasta ruokaa suuhunsa, myös tärkeä harrastus. Ja kuten hyvin kaikki tiedämme, kun mies alkaa jotain tosissaan harrastamaan, tarvitaan toimeen myös joukko monenmoisia harrastusvälineitä.

Niinpä eräs ystäväni joka kuuluu näihin innokkaisiin ruuanlaiton harrastajiin, totesikin tässä päivänä muutamana että hänen grillinsä varusteista puuttuu jotain hyvin tärkeää eli sellainen kunnollinen terätyökalu jolla pystyy tarvittaessa paloittelemaan isompaa ja jopa jäätynyttäkin lihaa. Herra oli testaillut monenlaisia vaihtoehtoja, mm. kiinalaismallista lihakirvestä mutta todennut sen ja lähes kaikki muutkin vaihtoehdot enemmän tai vähemmän omiin tarpeisiinsa sopimattomaksi. Niinpä hän lopulta turvautui ”viimeiseen oljenkorteen” ts. soitti minulle. Pähkäilimme asiaa yhdessä puhelimessa ja kaveri tuli maininneeksi käyttäneensä lihan paloitteluun, kun parempaakaan vaihtoehtoa ei ollut tarjolla, täysikokoista leukua mutta tuumasi vielä heti samaan hengenvetoon että haluaisi mieluummin po. touhuun ihan oman erikoistyökalun.

Kommentti leu’usta ”sytytti lampun” korvieni välissä ja ehdotin käsilläolevaan ongelmaan seuraavaa ratkaisua; Tehdään työkalusta pitkälti leu’un tyyppinen mutta ”räätälöidään” sen teknisiä ratkaisuja ja materiaaleja niin että ne paremmin sopivat ruuanlaittopuuhiin. Kaverin kommentti ehdotelmaani oli myönteinen joten projekti saattoi alkaa.

Päädyin valitsemaan teräksi norjalaisen Hellen valmistaman ruostumattoman leukun terän, se on tunnetusti hyvä laatuinen ja sen pituus (214 mm) on riittävä isompiinkin paloittelutöihin. Koska terätyökalua joudutaan jatkuvasti pesemään, valitsin työkalun pään materiaaliksi teak -puun. Se on luonnostaan öljyinen ja kestää hyvin jatkuvaa veden kosketusta. Pään alahelan ja ponnen materiaaliksi, lähinnä asiakkaan toivomuksesta, valitsin messingin joka kestää hyvin käytössä ja sopii väriltään hyvin yhteen valitun puumateriaan kanssa.
Tupen materiaaliksi valitsin ”sen tavallisen” ts. kasvisparkitun naudan vuodan. Koska tätä työkalua ei käytännössä juuri lainkaan kuljetella paikasta toiseen, otin tämän asian huomioon tupen mallia suunnitellessani ja tein tupesta sellaisen että sen voi helposti ripustaa seinälle kun sitä ei käytetä.

Alla kuvia valmiista tuotteesta:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Published in: on 14.07.2015 at 14.19  Jätä kommentti  

Metsästäjän kaatoryyppy

Muinaisina aikoina, kun suomalaiset vielä uskoivat luonnon jumaliin ja hankkivat pääasiallisen elantonsa metsästämällä ja kalastamalla, kuului näiden toimien yhteyteen olennaisena osana monenmoiset rukoukset ja uhrausriitit. Suoritettujen menojen tarkoituksena oli kiittää metsän jumalia saadusta saaliista ja taata saalisonnen jatkuvuus myös tulevaisuudessa.

Vaikka kristinusko saapui suomeen jo 900 -luvulla, ei se kokonaan pystynyt syrjäyttämään mainittuja perinteitä vaan metsän jumalan palvonta jatkui kansan parissa edelleen. Ajan kuluessa tosin kävi niin että em. palvomismenoja, joita myös ”peijaisiksi” kutsutaan, alettiin pitää vain silloin kun saatiin saaliiksi jokin isompi eläin. Tämä koski erityisesti ”metsän omenaa” eli karhua. Peijaisperinne säilyi erityisesti syrjäseuduilla kuten Karjalassa ja Lapissa, voimissaan hyvin pitkälle, käytännössä lähes nykyaikaan saakka joten vanhemmassa suomalaisessa alan kirjallisuudessa törmääkin usein kuvauksiin ”karhupeijaisista” joita pidettiin ihan kylätasolla julkisesti jopa 1900 -luvun alkupuolelle saakka.

Kuten edellä jo mainittu, kuului peijaisiin saadun saaliin kunniaksi tehtävä uhrausriitti. Osana tätä toimitusta usein nautittiin, paitsi saaliseläimen lihaa, myös alkoholia. Joskus jopa lievään juopumukseen saakka.

Kun pidetään mielessä edellä mainitut kansanperinteet ja lisätään ”soppaan” vielä myöhemmin muualta päin maailmaa suomeen kulkeutuneet jahtimuodot ja niihin liittyvä tapakulttuuri, ollaan jo varsin hyvin selvillä siitä miksi varsin monella nykymetsästäjälläkin on tapana kuljettaa mukanaan, varsinkin hirvi- ja karhujahtiin lähdettäessä, ainakin pieni määrä alkoholia. Ajatuksen kulku menee näin; Jos sattuisi käymään niin onnellisesti että saalista saadaan, on onnistuneen kaadon kunniaksi perinteen mukaan kohteliasta nauttia pikku ryyppy ja ampujan velvollisuuksiin kuuluu tarjota sellainen myös mukanaolleille kanssa-metsästäjille.

Ja jos halutaan että homma tapahtuu asiaankuuluvan juhlallisesti, pitää mukana kuljetettava varustus ts. pullo ja tarjoiluastiat olla tyyliltään tapahtuman hengen mukaiset. Seuraavassa muutama kuva omasta tulkinnastani siitä millainen em. ”kattaus” esimerkiksi voisi olla:

Rasia kiinni1

Rasia kiinni detail

Rasia avattuna

Rasia purettuna

Rasia purettuna detail1

Rasia purettuna detail7

Published in: on 07.06.2015 at 14.27  Jätä kommentti  
Tags: , ,

Metsästäjän puukko

Olen kevään mittaan kehitellyt mielessäni sellaista puukkomallia joka on olemukseltaan hyvin perinteinen mutta jonka muodoissa ja dimensioissa on kuitenkin painotettu niitä tarpeita joita tavallinen metsästäjä kohtaa kun hän saalista saatuaan alkaa sitä käsittelemään ts. suolistamaan ja nylkemään.

Terälle on annettu sen verran pituutta (95 mm) että sillä pystyy tarvittaessa hyvin paloittelemaan hieman isompaakin eläintä ja terän kärkikaari on hieman tavallista ”kyömympi” mikä sinänsä on hyvä ominaisuus saaliseläintä nyljettäessä. Terä on taottu matalaseosteisesta hiiliteräksestä joka oikein hoidettuna on hyvä terämateriaali myös metsästyskäytössä, ei vähiten siksi että sen teroitus on hyvin nopeaa ja helppoa. Terän hamara on jätetty kiillottamatta, tähän syy ei niinkään ole puukolle mietityssä pääasiallisessa käyttötarkoituksessa vaan enemmänkin visuaalinen seikka.

Puukon päässä ei ole mitään erityistä jollei sellaiseksi lasketa keskimääräistä laadukkaampaa materiaalia ts. super -luokan visakoivua. Hela on, allekirjoittaneelle hyvin tyypillisesti, mustaa puhvelin sarvea. Tuppi on ommeltu ruskeasta 1,8 mm paksusta kasvisparkitusta naudan nahasta.

Alla kuvia valmiista puukosta:

Visapuukko tupessa

Visapuukko tupesta1

Published in: on 14.05.2015 at 12.38  Jätä kommentti  
Tags: , , ,
Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.